Maailmalla poikkeuksellisen kylmä talvi

Vaikka sekä Suomessa että Ruotsissa on meneillään lämpöisin talvi satoihin vuosiin, ovat keskimääräiset lämpötilat koko maailmassa kylmimmät yli vuosikymmeneen.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan keräämien tietojen mukaan joulu-helmikuun välinen aika on ollut viilein 14 vuoteen. Nasa on tarkastellut ilmastoa maailmanlaajuisesti ja tulosten mukaan kylmyys on koetellut erityisesti Tyynen valtameren aluetta ja Aasian keskiosia.

Ilmiö johtuu La Niña-sääilmiöstä, joka on laskenut Tyynen valtameren pintalämpötilaa päiväntasaajan alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että viileys merkitse ilmastonmuutoksen pysähtymistä, sanoo kertoo meteorologi Liisa Peltonen.

- La Niñan aiheuttama pintaveden lämpötilan lasku on aivan luonnollinen ilmiö. Tällä kertaa Tyynen valtameren pintalämpötilat ovat olleet keskimääräistä viileämmät, mikä on aiheuttanut kylmän ilman myös muualla maailmassa.

Peltosen mukaan tämän talven lämpötilat ovat lisäksi yhä pitkäaikaisten keskiarvojen yläpuolella.

- Yhden talven pudotus monien lämpimien talvien sarjasta ei suinkaan merkitse sitä, että ilmastonmuutos olisi nyt loppu. Se on sitä normaalia vaihtelua.

La Niña-sääilmiötä tunnetumpi on El Niño-ilmiö, joka puolestaan lämmittää pintavettä. Ilmiöt vuorottelevat sykleissä, jotka kestävät 3-5 vuotta.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat