Maailma tuomitsi Israelin pommi-iskut

Maailman johtajat ovat tuominneet jyrkin sanoin Israelissa tapahtuneet pommi-iskut, jotka vaativat ainakin 25 kuolonuhria. Sen sijaan palestiinalaisen Jihad-ääriliikkeen johtaja onnitteli palestiinalaisia televisiolähetyksessä ja pakolaisleirissä tanssittiin kaduilla.

Euroopan unioni tuomitsi iskut ja kehotti palestiinalaishallintoa "tekemään kaikkensa" estääkseen väkivallan jatkumisen. Ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan lausunnossa osapuolia varoitettiin antamasta periksi "rauhan vihollisille", jotka haluavat sabotoida rauhanpyrkimykset.

Myös Venäjä kehotti palestiinalaisjohtoa ryhtymään tiukkoihin toimiin ääriainesten väkivallantekojen lopettamiseksi. Venäjän ulkoministeriön lausunnossa palestiinalaisjohtoa kehotettiin pidättämään ja tuomaan oikeuteen terroriteoista vastuussa olevat.

Saksakin vetosi palestiinalaisten presidenttiin Jasser Arafatiin, jotta tämä tekisi kaiken voitavansa terroritekojen lopettamiseksi. Saksa myös vetosi Lähi-idän osapuoliin, jotta ne eivät antaisi väkivallan estää meneillään olevien tulitaukoneuvottelujen onnistumista.

Myös Marokossa valtiovierailulla oleva Ranskan presidentti Jacques Chirac tuomitsi iskut ja vaati Lähi-idän väkivallan kierrettä pysäytettäväksi. Myös Italia vetosi palestiinalaishallintoon väkivallan lopettamiseksi. Sveitsi kehotti israelilaisia ja palestiinalaisia lopettamaan väkivallan kierteen ja pyrkimään neuvotteluihin.

Jihad onnitteli, pakolaiset juhlivat

Palestiinalaisen Jihad-ääriliikkeen pääsihteeri Ramadan Abdallah Shallah onnitteli Beirutissa sijaitsevan Manar-televisioaseman haastattelussa palestiinalaisia:

-Haluan onnitella Palestiinan kansaa näistä hienoista saavutuksista, jotka tuovat voiton ja jihadin hengen koko kansakunnalle, sanoi Shallah.

Ainakin 200 palestiinalaista juhli ja tanssi Beirutin lähistöllä sijaitsevassa Bourj al-Barajnehin pakolaisleirissä sen jälkeen kun tieto israelilaisten kuolemasta oli tullut. Osa juhlijoista heilutti Palestiinan lippuja ja huusi Israelin vastaisia iskulauseita, toisten ampuessa automaattiaseilla ilmaan, kertoivat silminnäkijät.

Syyrian hallituksen lehti piti Israelin pääministeriä Ariel Sharonia vastuussa turvattomuudesta.

-Arabialueilla ja Israelissa ei ole nyt turvallisuutta eikä rauhaa, kirjoitti lehti. Sharonin salamurhien ja saartamisen politiikka ei ole onnistunut antamaan israelilaisille turvallisuuden tunnetta eikä tukahduttamaan palestiinalaisten kansannousua, lehti jatkoi.


(MTV3-STT)

Lähi-itä on tietyn tyyppinen laboratorio siinä, onnistutaanko sodalla ja aseellisella väkivallalla pysäyttämään terrorismia. Jos pystyttäisiin, olisi Lähi-itä maailman turvallisin paikka, arvioi dosentti Pertti Multanen Helsingin yliopistosta.

Lähi-idän tilanteesta (Kymmenen uutiset 02.12.2001)

Lue myös:

    Uusimmat