Maahanmuuttolaki kuohuttaa Ranskassa

Taiteilijat ja vasemmistolaiset poliitikot johtivat tänään tuhansien ranskalaisten marssia maahanmuuttolain tiukentamista vastaan Pariisissa. Myös muissa kaupungeissa järjestettiin vastalausemarsseja.

Marssin alkaessa jaettiin lehtisiä, joiden mukaan lakiluonnoksesta ollaan pudottamassa pois kiistellyin kohta, jonka mukaan ranskalaisisännän on ilmoitettava, milloin ulkomainen vieras lähtee ranskalaiskodista. Parlamentin lakikomitea muutti kohtaa torstaina niin, että lyhytaikaisen viisumin saaneen on itse ilmoitettava viranomaisille lähdöstään.

Kiista on muuttumassa laajemmaksi taisteluksi siitä, miten siirtolaisiin tulisi suhtautua.
-Ranska ei ole vankila, jonne ihmiset eivät voi tulla tai lähteä pois. Siirtolaisuusasia on otettava uudelleen tarkasteltavaksi, vaati Gerard Mordillat, yksi kymmenistä elokuvantekijöistä, jotka ovat kehottaneet kansalaistottelemattomuuteen asiassa.

Mielipidetutkimusten mukaan ranskalaisten enemmistö tukee konservatiivisen hallituksen aikeita tiukentaa maahanmuuttoa koskevia säädöksiä.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat