Maahanmuuttajia käytetään piemeänä työvoimana

Maahanmuuttajien käyttö pimeän työn tekijöinä on viranomaisten arvioiden mukaan lisääntynyt.

Työtä tehdään joko kokonaan verottajan ulottumattomissa tai merkittävästi yleistä palkkatasoa alhaisemmalla korvauksella.

Verottajan mukaan ulkomaiseen työvoimaan liittyvien väärinkäytösten paljastaminen on hankalaa, koska suurin osa työntekijöistä vetoaa sukulaisapuun ja talkoohenkeen.

Tamperelainen kirjapainoalan yritys teetti pimeitä paperihommia kymmenillä vietnamilaisilla 90-luvun lopussa. Urakkatyö jaettiin maahanmuuttajien koteihin Tampereella, Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Työt tehtiin ilman verokirjaa, 20 markan tuntipalkalla. Tampereen käräjäoikeus langetti päätekijöille tänään puolentoistavuoden vankeusrangaistuksen sekä liiketoimintakiellon.

-Erityisen tyytyväinen olen noiden tuomittujen liiketoimintakieltoihin eli päätekijälle tuomittiin noin viiden vuoden pituinen liiketoimintakielto, kihlakunnansyyttäjä Marita VilkkoTampereen käräjäoikeudesta kertoo.

Verottajan mukaan vastaavaa toimintaa löytyy myös muilta aloilta. Räikeää alipalkkausta esiintyy usein aloilla, joilla ulkomaisten työntekijöiden osuus on suuri.

- Semmonen käsitys on, että he lähtevät töihin alhaisemmalla palkkatasolla kuin suomalaiset, osastopäällikkö Pentti Latva Sisä-Suomen verovirastosta kertoo.

Kaikkein räikein tilanne on ravintola-alalla. Verottajan arvion mukaan pääkaupunkiseudulla peräti 40 % ravintola-alan yrittäjistä toimii jo harmaan talouden piirissä. Suurin osa yrityksistä on pikaruokapaikkoja ja etnisiä ravintoloita.

- Se on heidän kulttuurissaan, ei heillä tunneta kassalaatikkoa eikä tunneta valtion osuutta eli mitä maksaa valtion sosiaalikulut ja vastaavat. Ei näissä maissa tunneta semmoisia, se on heille ihan tuntematon käsite, Hannu Wiss Suomen Hotelli-ja Ravintolaliitosta kertoo.

- Tähän ulkomaan kulttuuriin kuuluu, että siellä koko perhe tai sukulaiset ovat auttamassa tätä yrittäjää ja silloin se on uskottavuus ja näyttökysymys, että kuinka verottaja pystyy näyttämään, että todellisuudessa on maksettu joitakin palkkoja, Pentti Latva kertoo.

Ulkomaiseen työvoimaan liittyvät väärinkäytökset halutaan kuriin mahdollisimman tehokkaasti. Verottajan mielenkiinto kohdistuu juuri nyt siivous-ja rakennusaloihin.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 11.4.2002)

Lue myös:

    Uusimmat