Maahanmuuttajahoitajat eivät saa tarpeeksi kielikoulutusta

Hoitoalalla työskentelevät maahanmuuttajat eivät saa riittävästi kielikoulutusta.

Tehyn selvityksen mukaan useilla työpaikoilla ei järjestetä kielikoulutusta lainkaan. Erityisesti kirjoitustaidossa onkin puutteita.

Joka neljäs maahanmuuttajataustainen hoitoalan työntekijä on kohdannut syrjintää. Syrjintää kokeneiden määrä on vähentynyt siitä, kun asiaa selvitettiin edellisen kerran vuonna 2005.

Tyypillisesti hoitaja oli joutunut kohtaamaan potilaiden epäluuloja tai vähättelyä. Työkavereiden taholta he olivat usein kokeneet nollaamista tai puhumattomuutta. Joissakin tapauksissa maahanmuuttajat ovat kokeneet saaneensa kohtuuttomasti töitä.

Ulkomailla tutkinnon opiskelleista runsas puolet on saanut tutkinnon tunnustettua jouhevasti. Sen sijaan vajaa puolet koki ammattitutkintonsa tunnustamisen ongelmalliseksi. Osa oli joutunut opiskelemaan vuosia Suomessa, ennen kuin sai oikeuden toimia ammatissaan.

Vain alle puolet työyhteisöistä perehdyttää maahanmuuttajataustaisia hoitajia.

Kysely hoitotyön johtajille, esimiehille sekä maahanmuuttajataustaiselle hoitohenkilöstölle tehtiin vuoden 2011 lopussa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat