M-realin heikko tulos Metsäliiton ongelmana

M-realin toimitusjohtaja arvioi tappiollisen tuloksen syyksi kohonnutta puun hintaa ja päällystetyn aikakauslehtipaperin huonoa markkinatilannetta.

Sellutehtaat, sahat ja puunhankinta kannattelivat Metsäliittoa alkuvuoden aikana. Koko konsernin tulosta heikensi kuitenkin edelleen paperi- ja kartonkiyhtiö M-realin tappiollinen tulos.

- Tässä ovat luvut kaikessa karuudessaan, sanoi Metsäliiton pääjohtaja Kari Jordan esitellessään M-realin tammi-maaliskuun tulosta.

M-realin tulos ennen veroja jäi 15 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuosi sitten voittoa kertyi saman verran. Muodollisesti tulos nousi 58 miljoonaa euroa plussan puolelle, mutta syynä oli konsernin sisäisen osakekaupan aiheuttama kertaluonteinen erä.

Kertaluonteinen erä syntyi, kun M-real myi omistamiaan Metsä-Botnian osakkeita emo-osuuskunnalle. Myös Metsä-Botnia kuuluu Metsäliitto-konserniin.

M-realin toimitusjohtajan Mikko Helanderin mukaan tulosta rasittivat noussut puun hinta sekä päällystetyn aikakauslehtipaperin heikko markkinatilanne. Hänen mukaansa yhtiön saneerausohjelma etenee suunnitellusti.

Liikevaihtoa yhtiö tahkosi reilut 1,4 miljardia euroa.

Koko Metsäliitto-konsernin tulos ennen veroja jäi 30 miljoonaa euroa miinukselle. Ilman kertaluonteisia eriä tulos oli 32 miljoonaa euroa voitollinen.

Metsäliitto huolestunut puupulasta

Heikkojen tuloslukujen ohella Metsäliitto on myös huolestunut vaikeutuvasta puupulasta. Konsernin pääjohtaja Kari Jordan arvioi, että puupula on konsernin keskeisin huolenaihe kurjasti kannattavan M-realin ohella.

Jordanin mielestä puupulaa voivat syventää jatkossa muun muassa ruotsalaisten ostajien ilmaantuminen puumarkkinoille, Venäjän puutullit sekä puun polttaminen energiaksi.

Puupula ei kuitenkaan ole niin vakava kysymys, että Metsäliitto harkitsisi sellun tuomista Suomeen Uruguayn-tehtaaltaan. Jordanin mukaan konserni aikoo tuoda sellua Etelä-Amerikasta Euroopassa sijaitseville tehtailleen, mutta Suomessa sellu tuotetaan omilla tehtailla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat