M&M-lehti pitää kiinni painostusuutisestaan

Lehden päätoimittajan mukaan keskustavaikuttajat olisivat kulisseissa vaatineet Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan erottamista.

Markkinointi&Mainonta -lehden päätoimittaja Seppo Määttänen pitää kiinni jutustaan, jonka mukaan keskustavaikuttajat olisivat kulisseissa vaatineet Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan erottamista. Määttänen sanoo Suomenmaa-lehdessä tänään, ettei hänellä ole mitään syytä muuttaa jutussa olleita tietoja.

Pääministeri Matti Vanhanen on pitänyt väitettä "äärimmäisen kiusallisena". Hän on toivonut lehden selvittävän, mihin väitteet perustuvat.

Määttänen sanoo ymmärtävänsä Vanhasen vaatimuksen. Hänen mukaansa selvityksen tekoon ryhdytään kuitenkin vasta sitten, kun päätoimittajan tehtävästä viime perjantaina eronnut Antti-Pekka Pietiläkin voi lausua asiasta jotakin.

Määttäsen mukaan hänellä ei ole mitään syytä muuttaa jutussa olleita tietoja miltään osin.

- Ei niin tyhmää puoluejohtajaa tai johtavaa poliitikkoa ole, että hän lähtisi tällaista asiaa itse ajamaan. Kyllä sitä varten löytyvät muut ihmiset, hän sanoo.

Määttäsen mukaan kuulostaa kummalliselta, ettei Pietilä voisi lausua erostaan mitään, jos eron syynä on epätyydyttävä markkinaosuus ja levikin kehitys.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat