Lylyn selkeä voitto yllätti SAK:n kenttäväen

Lauri Lylyn selkeä voitto oli yllätys SAK:n kenttäväelle, vaikka vaalitulosta osattiin odottaa.

Yleisen näkemyksen mukaan epävakaissa oloissa pelattiin varman päälle ja luotettiin kokemukseen. Moni jäi kuitenkin kaipaamaan SAK:n nuorennusleikkausta.

Kokkolan kaupungin Ruokahuollon luottamusmies Irmi Keiski sanoo, että Lylyn valinta oli paikallaan, vaikka hänen suosikkinsa olisikin ollut Petri Vanhala. Keiskin mukaan Vanhalalla olisi ollut edessä vielä pitkä työura, joten siinä mielessä hän olisi ollut sopiva Lauri Ihalaisen seuraajaksi.

Kentällä arvellaan, että tässä vaalissa hävisivät nuoret ja SAK:ta uudistamaan pyrkineet voimat.

Koneasentaja Esa Kantin mukaan koko valintaprosessia on kommentoitu melko vähän. Myös Kant katsoo, että SAK saa Lylystä hyvän johtajan.

Pohjalaisella rakennustyömaalla väki on mielissään pohjalaisen voitosta. Rakennuksella muistutetaan kuitenkin ankarista ajoista.

Kokkolalaisen Rakennus Forsströmin luottamusmies Risto Järvi toteaa, että SAK:n uudella johtajalla on edessä paljon töitä. Järvi myös toivoo SAK:n uuden johtajan tuovan työmarkkinoille vakautta, jotta työtä ja toimeentuloa riittäisi myös tulevaisuudessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat