Lyly: Räty-päätös kova paikka AKT:n valtuustolle

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n valtuuston jäsenet joutuvat koville Räty-päätöksessä, arvio SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.

AKT:n valtuusto arvioi puheenjohtaja Timo Rädyn asemaa torstaina.

— Sinne tulee todella vakavia kentän edustajia. He tietävät, että tässä ollaan kovien päätösten edessä. Heidän pitää nyt ratkaista, miten tämä asia viedään maaliin niin, että se saa asiallisen päätöksen. Se tulee olemaan kaikille päätöksentekoon osallistuville kova paikka, Lyly sanoi MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Lyly ei halunnut ottaa kantaa siihen, tulisiko Rädyn erota.

AKT:ssa näkyvissä yhtenäisyyttä

Lyly näkee, että kahteen leiriin revenneessä AKT:ssa on alkanut löytyä kohun edetessä yhteinen sävel.

— Viime viikolla hallituksen tekemä päätös kutsua valtuusto koolle, ja se kuinka yksimielisenä se tehtiin, antavat hyvän pohjan AKT:n edunvalvonnalle. Nyt kaikki huomio on mennyt tähän ja liiton oma edunvalvonta on varmasti kärsinyt tästä tilanteesta.

Lylyn mukaan AKT:n aiheuttama kohu on ollut haitaksi ammattiliitoille. Lyly kuitenkin näkee asiassa myös hyviä puolia.

— Pitää kuitenkin muistaa, että tässä on olut kyse vain yhdestä ammattiliitosta ja yhden liiton toimintatavasta. Asiaa ei voi yleistää kaikkiin ammattiliittoihin. Tässäkin prosessi on oikenemassa ja uskon, että tästä seuraa se hyvä puoli, että kiusaamisasia on noussut voimakkaasti esiin. Toivon, että tämä helpottaisi työelämässä kiusatuksi tulleita nostamaan oman asiansa esiin.

(MTV3)

Katso SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn haastattelu: (Huomenta Suomi 19.3.2012)

Lue myös:

    Uusimmat