Lyly ja Mäenpää puolustavat palkansaajien asemaa eläkeyhtiöissä

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) ja STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpää (sd.) pitävät tärkeänä, että palkansaajajärjestöillä on edustuksensa työeläkeyhtiöissä.

Lylyn mielestä viime päivien keskustelusta on saattanut saada kuvan, että palkansaajien edustajat yksin määräisivät, kuinka paljon palkkaa, palkkioita ja muita etuuksia eläkeyhtiöiden johtajille ja hallituksen jäsenille maksetaan. Kuitenkin palkansaajien osuus yhtiöiden hallinnoissa on vain noin neljäsosa.

Lyly myöntää, että työeläkeyhtiöiden toimitusjohtajien palkkataso on hyvin korkea.

Mäenpään mukaan kokouspalkkiot ovat hallintoneuvoston määräämiä kuten yritysmaailmassakin.

- Palkansaajien etujen valvonta on organisoitu tällä menettelyllä. Eläkeyhtiöiden hallitustyöskentely on vaativaa ja vastuullista, hän korostaa.

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen (sd.) hyllytettiin keskiviikkona, kun hän oli puolustanut julkisuudessa eläkeyhtiöiden johtajien palkkoja ja palkkioita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat