Lyijymyrkytyksen saaneiden lasten määrä kasvaa Kiinassa

Lyijymyrkytyksen saaneiden lasten määrä on noussut jo yli kahden tuhannen Wugangin kaupungissa Etelä-Kiinassa.

Tästä huolimatta mangaanisulattamo jatkaa yhä toimintaansa. Myrkytyksen saaneiden määrän odotetaan vielä kasvavan, sillä kaikkia oireista kärsiviä ei ole vielä ehditty tutkia ja ottaa sairaalahoitoon.

Aikuisia ei ole myöskään vielä testattu. Joitakin lapsia on käännytetty pois sairaaloista, koska heidän vanhemmillaan ei ole virallista oleskelulupaa kaupungissa.

Myrkytys tuli ilmi, kun sadat lapset alkoivat saada päänsärky- ja hermosto-oireita. Lasten vanhemmat ryntäsivät heinäkuun lopussa tehtaalle ja vaativat sen sulkemista.

Sinkinjalostustehdas on kuitenkin saanut jatkaa toimintaansa, vaikka se saastuttaa alueen ilmaa, vettä ja maaperää. Lasten vanhemmille on tarjottu noin 80 euron suuruista korvausta. Lyijymyrkytys voi aiheuttaa pysyviä hermosto- ja munuaisvaurioita.

Lue myös:

    Uusimmat