Luvatusta maasta loppuvat sekä maa että vesi

Israelin ja palestiinalaisten itsehallintoalueiden väestömäärä kasvaa nopeasti samalla kun vapaat maa-alueet ja käyttämättömät vesivarat hupenevat. Ongelmat ovat kuitenkin jääneet poliittisten kiistojen varjoon, ja osapuolet jopa suosivat uudisasutusta sekä väestönkasvua.

Israelin tilastokeskuksen mukaan juutalaisvaltiossa ja palestiinalaisalueilla asuu tällä hetkellä yhteensä kahdeksan miljoonaa ihmistä. Vuonna 2020 heitä arvioidaan olevan jo 12 miljoonaa. Voimakkaasta väestökasvusta huolimatta Israelin nykyinen oikeistohallitus suunnittelee kymmenientuhansien uusien asuntojen rakentamista palestiinalaisalueilla sijaitseviin siirtokuntiin.

Israelin väestön odotetaan kasvavan nykyisestä 5,5 miljoonasta lähes kaksinkertaiseksi vuoteen 2030 mennessä. 2,6 prosentin vuotuisesta kasvusta huolehtii perinteisesti runsaslapsisten ortodoksijuutalaisperheiden lisäksi suuri maahanmuutto, esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueelta. Suuri osa Israelin muutenkin pienestä pinta-alasta on asumiskelvotonta Negevin autiomaata.

Myös palestiinalaisalueilla väestömäärän odotetaan lähes kaksinkertaistuvan neljään miljoonaan seuraavien 25 vuoden aikana. Palestiinalaisten johto ei yritä hillitä kehitystä, päinvastoin. Presidentti Jasser Arafat vaati hiljakkoin jokaista palestiinalaisäitiä lahjoittamaan 20 lasta "kansallisen vapautustaistelun" riveihin.

Pohjavesi saastuu

Asiantuntijat ovat varoittaneet jo pitkään ongelmista mm. vesihuollossa. Esimerkiksi Gazan piskuisella palestiinalaisalueella, missä asuu lähes miljoona palestiinalaista, pohjavesivarat ovat jo melkein ehtyneet. Pohjaveden alkava saastuminen ja suolaantuminen ovat myös huolestuttavia.

Israelin tärkeimpiä veden lähteitä on pohjaveden lisäksi Gennesaretinjärvi. Hotellien ja leirintäalueiden ympäröimän järven veden laatu on heikentynyt koko ajan, ja veden pinta laskee liiallisen kulutuksen takia.

Israelin hydrologisen instituutin mukaan yli puolet meren läheisyydessä sijaitsevasta pohjavedestä on 25 vuoden päästä käyttökelvotonta mm. pintalannoituksen aiheuttaman suolaantumisen takia. Ei siis ihme, että Israel on haluton luopumaan Länsirannan palestiinalaisalueiden alla sijaitsevista vesilähteistään.

Maa peittyy betoniin

Myös vapaana olevaa maata on vähän ja sekin - myös viljelyskelpoinen - hupenee lukemattomien uusien rakennusprojektien alle. Israelin hallituksen uusin hanke, maan halki kulkeva kahdeksankaistainen moottoritie, uhkaa luonnonsuojelijoiden mukaan tuhota Keski-Israelin viimeisetkin asumattomat alueet.

Palestiinalaisalueilla maata puolestaan katoaa lukemattomien ohitusteiden alle, kun juutalaisten siirtokuntien asukkaille pyritään takaamaan häiriötön kulku koteihinsa. Osapuolten lopullinen rauha on edellytys myös Lähi-idän ekologisten ongelmien ratkaisemiselle. Sitä ennen koko kiistelty alue voi kuitenkin peittyä betoniin.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat