Luuletko olevasi "pitkäikäistä sukua"? Huonoja uutisia: Vaikka isoäitisi eläisi satavuotiaaksi, saatat itse kuolla nuorena

Isoäidin pitkä ikä ei ennusta jälkipolvien ikää, kertoo CNN.

Video: Näissä aikoissa eletään pisimpään, mutta miksi?

Hehkutetaanko teidänkin perheessänne sitä, miten olette "pitkäikäistä sukua"? Tämä tutkimus saattaa valitettavasti murskata unelmanne.

Genetiikka on vain pieni osa pitkäikäisyyttä

Isoäidin pitkä ikä ei ennusta jälkipolvien ikää, kertoo CNN.

Tutkijat analysoivat ikätutkimuksessa 400 miljoonan ihmisen tietoja geenitestejä tarjoavalla Ancestry-sivustolla, joka on tarkoitettu kuluttajille perhehistorian selvittämiseen. Tietoa sivulle tuottavat sen käyttäjät.

Kävi ilmi, että geenit näyttelivät vain pientä roolia pitkäikäisyydessä.

– Tiedämme, että sukuaan tutkivat ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita pitkäikäisyydestä, kertoo tutkimusta tehnyt ja Ancestry-sivuston parissa työtä tekevä Cathy Ball.

Elämän pituuteen vaikuttavat myös tottumukset ja tavat

Aiempien tutkimusten mukaan geenit selittävät pitkäikäisyydestä 15–30 prosenttia. Tämän tutkimuksen laskelmat päätyivät suunnilleen samaan lukuun.

Geenien lisäksi elämän pituuteen vaikuttavat esimerkiksi ruokailutottumukset sekä mahdolliset onnettomuudet.

Puolisoiden elinaika melko samanlainen

Puolisoiden elinaika oli melko samanlainen. Tämän saattavat selittää yhteisasumisen mukanaan tuomat, jaetut elämäntavat. Tutkijoiden mukaan myös esimerkiksi avioliiton kautta saadut sisarukset, joiden välillä ei ole verisidettä, elivät yhtä pitkään.

On mahdollista, että ihminen valitsee kumppanikseen samanlaisen elintason omaavan tai samanlaisia tapoja noudattavan kumppanin, jolloin elämän pituus olisi suunnilleen sama, vaikka verisidettä ei olekaan.

Perintötekijät vaikuttavat vain noin seitsemän prosenttia

Kun kumppaninvalinta otettiin mukaan laskelmiin, perintötekijät vaikuttivat pitkäikäisyyteen tutkijoiden mukaan enää vain noin seitsemän prosenttia. Pitkästä elämästä haaveilevien kannattaisikin kiinnittää huomiota elintapoihinsa sen sijaan, että he luottaisivat ”hyviin geeneihin”.

Tutkimus julkaistiin Genetics-lehdessä. 

Lähde: CNNGenetics.org

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja