Luterilainen maailmanliitto vahvisti sovintoasiakirjan

Luterilaisen maailmanliiton (LML) neuvosto vahvisti tänään Genevessä sovintoasiakirjan, joka on aiemmin neuvoteltu roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Päätöksen mukaan luterilaiset kirkot pitävät vanhurskauttamisopin perustotuuksista saavutettua yksimielisyyttä riittävänä.

Ennen sovintoasiakirjan vahvistamista LML:n jäsenkirkot olivat ottaneet kantaa asiaan itsenäisesti. Julistuksen hyväksyneisiin kirkkoihin kuuluu 80 prosenttia LML:n piiriin kuuluvista kristityistä.

Aiemmin 1500-luvulla luterilainen ja roomalaiskatolinen kirkko joutuivat eroon toisistaan, kun niille syntyi erimielisyyttä vanhurskauttamisopista eli siitä, miten ihminen pelastuu.

Helsingin piispa Eero Huovinen pitää asiakirjaa merkittävänä alkuna kirkkojen sovinnolle. Huovinen oli mukana myös asiakirjan muotoilussa.
-Yksimielisyys ei ole täydellinen, mutta hyvä ja luotettava pohja ekumeenisten suhteiden kehittämiselle. Saavutettua yhteisymmärrystä on pyrittävä syventämään. Kirkkoja vielä erottaviin vaikeisiin kysymyksiin on tartuttava avoimesti ja rehellisesti. Huovisen mukaan kirkot eivät pyri sulautumaan toisiinsa, vaan lähinnä tunnustamaan toinen toisensa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat