Luottokorttien luottotappiot taas nousussa

Luottokorttien aiheuttamat luottotappiot ovat kääntyneet jälleen nousuun.

Luottokunnan mukaan tappiot ovat kuitenkin vain noin kymmenes vuoden 91 tasosta. Ensi vuonna tappioiden odotetaan hieman lisää.

Johtaja Petri Carpén Luottokunnasta sanoo, että mistään laajasta riehaantumisesta ei ole kyse, vaan suomalaiset osaavat myös näin joulun alla vinguttaa visaa kohtuudella. Ylivelkaantumiset koskettavat lähinnä yksittäisiä ihmisiä.

Nykyisin Luottokunta peruuttaa noin 700 korttia kuukaudessa. Miljoonan kortin kokonaismäärästä tämä on alle promillen. Joulukuun loppuun mennessä Luottokunta myöntää uusia Visa-kortteja noin 65 000, mikä merkitsee yli 5000 korttia kuukaudessa. Nettolisäys on sekin kymmeniä tuhansia. Myös Diners Club Finland on myöntänyt kortteja tasaiseen tahtiin: tänä vuonna noin 12 000-13 000. Viime vuodesta määrässä on hieman pudotusta. Maksuhäiriöiden kasvua ei Dinerseilla ole vielä huomattu

Velkaneuvojalla ei vielä vilkasta


Maksuhäiriöiden kasvusta huolimatta Kuluttajaliiton velkaneuvojalla ei näy varsinaista maksuhäiriöbuumia.

-Kyllähän ihmiset nyt kuluttavat aika iloisesti, mutta niillä jotka kuluttavat, menee tällä hetkellä kohtuullisen hyvin, sanoo velkaneuvoja Jorma Pesonen. Ainoa huolenaihe Pesosella on se, että maksuongelmat koskettavat yhä enemmän nuoria, 20-30-vuotiaita. Melkein jokaisen ongelmien taustalla ovat kännykkälaskut sekä erilaiset ostokset pankkien rahoitusyhtiöiden piikkiin.

Kaikki nuoret eivät kuitenkaan laskuihinsa kompuroi: Luottokunnan ja Diners Clubin mukaan riskien kannalta keskimääräistä parempia asiakkaita ovat yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijat. Vaikka nyt hyvin meneekin, ei Pesonen uskalla suhtautua tulevaisuuteen täysin kritiikittä. Velkaneuvonnassa ongelmat näkyvät vasta jälkijättöisesti. Syöksykierteeseen tarvitaan Pesosen mukaan vain uusi taloudellinen notkahdus.

Velkantuneen kannattaa hakea apua ajoissa

Viime vuosina neuvonnan tarvitsijoiden määrä on tosin pysytellyt vakiona: satakunta iloista kuluttajaa tai markkinoiden uhria vuosittain. Pesonen on siivonnut kulutusrumban jälkiä jo viisi vuotta. Tänä aikana hänen pakeillaan on käynyt arviolta 700 ihmistä. Palvelu on ollut olemassa vuodesta 1985 lähtien.

-Toivoisin, että ihmiset ottaisivat vähän aikaisemmassa vaiheessa asiantuntijaan. Järjestely olisi silloin huomattavasti helpompaa ja asiakas saattaisi säästyä esimerkiksi maksuhäiriömerkinnöiltä. Lievimmässä tapauksessa velkojan kanssa pyritään sopimaan pidennetystä maksuaikataulusta. Yleensä asiakkaan velat kuitenkin järjestetään yhdeksi uudeksi luotoksi.

Järjestelyluoton takausta haetaan tällöin Takuusäätiöltä. Suurin osa neuvonnan asiakkaista on ns. uusvelallisia, jotka ovat velkaantuneet pääasiassa liiallisten kulutusluottojen takia. Noin 40 prosenttia asiakkaista velkaantui jo vuosikymmenen alussa joko yritystoiminnan tai asuntolainojen takia.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat