Mainos

Luottokortti käytössä yhä useammin

Suomalaiset käyttävät luottokorttejaan yhä ahkerammin. Luottokorteilla ostettiin Suomessa viime vuonna tavaroita ja palveluja 29,3 miljardilla markalla. Tämä on kymmenen prosenttia enemmän kuin vuonna 1997.

Tilastokeskuksen luottokorttitilaston mukaan etenkin varsinaisten luottokorttien käyttö lisääntyi. Varsinaisilla luottokorteilla ostettiin tavaroita ja palveluja viime vuonna 6,7 miljardilla markalla eli 15 prosentilla enemmän kuin vuonna 1997.
Kaikista luottokorttiostoista 77 prosenttia kuitenkin tehtiin korottomilla, alle kahden kuukauden luottoajan maksuaikakorteilla. Rahassa tämä merkitsee 22,6 miljardia markkaa.

Suomalaiset käyttävät luottokorttejaan kaupoissa entistä useammin. Kaupoissa luottokorttiostojen arvo kohosi vuoteen 1997 verrattuna 13 prosenttia, kun taas vähittäiskaupan myynnin arvo kasvoi samaan aikaan vain kuusi prosenttia.

Suomalaiset käyttävät korttejaan aikaisempaa ahkerammin myös ulkomailla. Matkustajat käyttivät ulkomailla korttejaan kolmen ja puolen miljardin markan arvosta, mikä oli 14 prosenttia enemmän kuin vuonna 1997.
Myös pankkikorttien käyttö lisääntyi viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna. Pankkiyhdistyksen kyselyn mukaan pankkikorteilla maksettiin ostoksia viime vuonna 47 miljardilla markalla. Vuoteen 1997 verrattuna pankkikorttiostosten arvo lisääntyi seitsemän prosenttia.

Maksuhäiriöt lisääntyi viime vuonna kymmenen prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Luottotappioiksi luottokorttiyhtiöt kirjasivat viime vuonna 44 miljoonaa markkaa. Eniten luottotappioita kertyi vuonna 1993, jolloin ne olivat 157 miljoonaa markkaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.