Luottamus pääministeri Vanhaseen notkahtanut

Suomalaisten luottamus pääministeri Matti Vanhaseen (kesk.) on heikentynyt, kertoo sanomalehti Kaleva. Vanhanen sai lehden kyselyssä pääministerikautensa heikoimmat luottamuslukemat.

Vastanneista noin neljännes oli tyytyväisiä pääministeriin, kun vielä viime vuoden lokakuussa tyytyväisiä oli kolmannes. Vastaavasti pääministerin toimintaan tyytymättömien osuus on kasvanut lähes puoleen.

Lehden kyselyjen perusteella tyytymättömien joukko on kasvanut vaalirahasotkun aikana vuodesta 2008 lähtien. Sitä ennen Vanhaseen oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä.

Kyselyn mukaan luottamus on koetuksella myös keskustaväen joukossa, sillä luottamus on tippunut yli kymmenyksellä. Enemmistö keskustalaisista, 57 prosenttia, on kuitenkin yhä tyytyväisiä pääministeriin.

Vanhanen päättää työnsä puolueen puheenjohtajana ja pääministerinä kesäkuussa.

Kalevan teettämään mielipidemittaukseen vastasi 954 suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3 - STT)

Katso Eeva Lehtimäen juttu

Lue myös:

    Uusimmat