Luonto-Liitto: Uraanikaivokset olisivat terveysriski ja imagohaitta

Suomessa ei ole tällä hetkellä uraanikaivoksia, mutta uraanin etsintä on viime vuosina tehostunut ja valtauksiakin on tehty. Ainakin Sotkamon Talvivaarassa on ollut kiinnostusta louhimiseen. Luonto-Liiton mukaan uraanikaivosten suurin ongelma ovat niiden aiheuttamat ympäristö- ja terveyshaitat.

- Esimerkiksi puoli kiloa louhittua uraania tuottaa noin tuhat kiloa radioaktiivista jätettä. Sen lisäksi se on mielestäni myös melkoinen imagohaitta Suomelle. Tällä hetkellä missään Länsi-Euroopassa ei ole toimivia uraanikaivoksia, koska ne kaikki on suljettu ympäristö- ja terveyshaittojen takia. Olisi poikkeuksellista, jos Suomessa tällaiseen ryhdyttäisiin, Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius sanoi MTV:n SuomiAreenassa.

- Eri selvityksissä on todettu, että uraanikaivos saattaa aiheuttaa syöpää ja muita vaikeita sairauksia, vaikka niitä onkin vaikea yksiselitteisesti todeta.

Luonto-Liitto vaatii myös turpeen energiakäytön lopettamista, Itämeren tilan nopeaa kohentamista sekä metsien ja petojen suojelun tehostamista. Straniuksen mukaan suurpedot pitäisi rauhoittaa kokonaan.

- Maa- ja metsätalousministeriö antaa holtittomasti lupia suurpetojen kaatamiseen. Meillä petokanta on niin pieni, että yhtään kaatolupaa ei saisi myöntää vaan petokannan pitäisi saada elpyä rauhassa.

Lue myös:

    Uusimmat