Luonto jatkaa köyhtymistään

Kahdeksan vuotta sitten maailmassa päätettiin, että luonnon köyhtyminen saadaan hidastettua, EU jopa linjasi, että se loppuu kokonaan. Näin ei ole kuitenkaan käynyt.

Huonoin tilanne on tropiikissa ja lauhkeassa vyöhykkeessä, kertoo johtaja Heikki Toivonen Suomen ympäristökeskuksesta.

- Normaali maankäyttö jatkui tuotantoalueilla hyvin intensiivisenä, eli tavoitteiden ja toimien välillä on ollut epäsuhta. Köyhtymisen nopeudesta kertoo esimerkiksi tunnettujen villieläinten kantojen muutokset. Viimeisten 40 vuoden aikana on havaittu keskimäärin kolmanneksen kantojen väheneminen.

Toivonen kertoo, että seurattujen eläimien joukossa on tuotantoeläimiä sekä kaloja.

- Valtamerikalastus on hyvin ongelmallista, koska siellä on paljon kalastuslaivastoja sekä siinä on paljon pääomaa kiinni. Millään maalla ei ole kuitenkaan intressiä suojella sitä, koska se ei kuulu kenellekään.

Luonnon monimuotoisuudesta puhuttaessa puhutaan monista asioista, sanoo Huomenta Suomessa vieraillut Toivonen.

- On kyse geneettisestä monimuotoisuudesta sekä lajien ja elinympäristön monimuotoisuudesta, mutta myös siitä, mitä monimuotoisuus meille ihmisille tuottaa. Pelkistettynä puhutaan kuitenkin lajimääristä.

Tämä vuosi on YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuosi. Kenian Nairobissa on parhaillaan käynnissä kokous, jossa pohditaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä.

- Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät asiat pitää ottaa läpäisevästi valtioissa huomioon ja integroida se erityisesti kansantalouteen. Rikkaissakin valtioissa yhteiskunnan hyvinvointi rakentuu luonnon kestävyydelle ja luonnon pääomalle, kokouksessa oleva kehittämispäällikkö Jukka-Pekka Jäppinen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Katso Heikki Toivosen haastattelu (Huomenta Suomi 21.5.2010)

Lue myös:

    Uusimmat