Luonnosta lähtöisin olevat taudit yhä yleisempiä

Eläimistä ja luonnosta lähtöisin olevat tautiepidemiat ovat yleistyneet maailmalla viimeisen 40 vuoden aikana. Lontoon eläintieteellisen seuran ja Columbian yliopiston tekemän laajan tutkimuksen mukaan eläimistä alkujaan lähtöisin olevat taudit, kuten esimerkiksi Ebola ja Sars ovat lisääntyvä uhka ihmisille.

Tutkijat analysoivat vuosien 1940- 2004 välillä todettua 335 uutta trooppista tautitapausta, näistä 60 prosenttia oli infektioita, jotka vaikuttivat myös eläimiin. Yli 70 prosenttia tapauksista oli levinnyt ihmisiin luonnosta.

The Guardianin julkaiseman tutkimuksen mukaan suurin osa tartunnoista oli bakteerien tai virusten aiheuttamia, joista 20 prosenttia oli antibiooteille vastustuskykyisiä mikrobeja.

Tautitapauksien todettiin esiintyvän alueilla, joilla vuotuinen sademäärä on korkea ja ihmispopulaation kasvu on nopeaa. Tutkijoiden mukaan juuri tälläiset alueet ovat tulevaisuudessa uusien tautien keskuspesäke. Tutkijaryhmä vaatiikin varoitussysteemien kehittämistä suurien riskien maihin, jotta epidemiat voitaisiin pysäyttää alkuunsa.

Tutkijoiden mukaan luonnonsuojelualueiden lisääminen saataisi ehkäistä uusien tautien syntyä tehokkaasti.

Lue myös:

    Uusimmat