Mainos

Luonnonvarat eivät riitä Kiinan ja Intian talouskasvuun

Maailman tila -raportti patistaa kestävään kehitykseen ja yhteistyöhön

Kiinan ja Intian huima talouskasvu johtaa nykyisellä kehityksen mallilla mahdottomaan yhtälöön. Energiavarojen, ruuan ja raaka-aineiden kysyntä kahdessa väestöltään jättimäisessä valtiossa on kasvamassa niin suureksi, että luonnonvarat eivät kerta kaikkiaan riitä.

Vaikutukset ulottuvat koko maailmaan, varoittaa Worldwatch-instituutin tuore Maailman tila 2006 -raportti. Niin öljystä, viljasta kuin teräksestäkin uhkaa tulla nykyisellä kehitysmallilla niin kova pula, että laajat konfliktit niiden herruudesta eivät ole poissuljettuja.

Worldwatch-instituutin 23. vuosiraportti on tarttunut polttavan ajankohtaiseen aiheeseen. Kiinan ja Intian noususta puhutaan erittäin paljon ja puheissa vilahtelevat "uuden maailmanjärjestyksen" ja "työpaikkojen pakenemisen" kaltaiset käsitteet. Näkökulma on silti pysynyt sangen talouspainotteisena.

- Raportti ottaa askeleen eteenpäin tähän mennessä käydystä keskustelusta. Väitämme, että nykyinen, luonnonvaroja tuhlaileva talouskasvun malli ei mitenkään voi toimia tulevaisuudessa, tutkimusjohtaja Gary Gardner Worldwatch-instituutista sanoo.

Kiinan talous kasvaa noin kymmenen prosentin vuosivauhdilla, ja talous on peräti tuplaantunut vuosikymmenen aikana. Intian talouden pyrähdys on tuoreempi asia, mutta maan talouskasvun uskotaan jopa ohittavan Kiinan talouskasvun seuraavien 15 vuoden aikana.

Sotaan öljystä?

Raportin esittämät laskelmat kasvun vaikutuksista saavat levottomaksi. Jo nyt molemmat maat kuuluvat maailman suurimpiin raaka-aineiden kuluttajiin ja saastuttajiin.

Vakavimmat tulevaisuuden uhat liittyvät luonnonvaroihin, joissa ehdottomat rajat tulevat vastaan - nykyisellä tahdilla varsin nopeastikin. Listan kärjessä on tietenkin öljy.

Intia ja Kiina ovat kumpikin tuplanneet öljyn kulutuksensa noin vuosikymmenessä. Kulutus henkilöä kohden on vielä kaukana Yhdysvaltain ja Euroopan tasosta, mutta talouskasvun voi odottaa kasvattavan sitä.

Jos Intian ja Kiinan öljyn kulutus nousisi "vain" Japanin tasolle eli noin puoleen amerikkalaisten kulutuksesta, maat kuluttaisivat kahdestaan jo noin 100 miljoonaa barrelia öljyä päivässä eli selvästi yli koko maailman öljyntuotannon kapasiteetin.

- Aikana, jolloin öljyvarojen niukkuus ollaan pikku hiljaa tunnustamassa, tämä on todella huolestuttavaa. Konfliktit erityisesti öljyvarojen niukkuuden vuoksi eivät ole poissuljettuja, tutkimusjohtaja Gardner varoittaa.

Rajat tulevat nopeasti vastaan myös Aasian jättiläisten tarvitessa yhä enemmän ruokaa.

- Jos viljan kysyntä Kiinassa nousee Euroopan tasolle eli tuplaantuu nykyisestä, noin 40 prosenttia maailman viljantuotannosta uppoaa pelkästään Kiinaan ruokkimiseen, Gardner sanoo.

Madonlukujen päälle Gardner osoittaa silti hämmästyttävää optimismia: Kiina ja Intia voivat herättää muut maat kestävämpään kehitykseen. Raportti esittelee myös erilaisia teknologian alueita, kuten nanoteknologiaa, joiden avulla luonnonvarojen riittävyyttä voidaan edistää.

Worldwatchin johtopäätös on, että erityisesti varakkailla länsimailla on edessään valinta: joko ekologisempaa talouskasvua aletaan edistää yhteistyössä - tai luisutaan niukkuuden ja konfliktien aikaan.

- Yksittäisen maan uudistukset luonnonvarojen suojelemiseksi eivät missään tapauksessa riitä. Niitä tulisi varjella ja käyttää yhä tiiviimmässä yhteistyössä, Gardner painottaa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.