Luonnonilmiö aiheutti kepposen pelastuslaitokselle – "Talo on savun vallassa"

Merisavu aiheutti Helsingin pelastuslaitokselle väärän hälytyksen torstaina iltapäivällä.

Palomestari Ville Estlanderin mukaan hätäkeskukselle tuli ilmoitus isosta palosta Melkonkadulla.

– Naapurirakennuksesta oli soitettu, että talo on viidennestä kerroksesta ylöspäin savun vallassa. Paikan päällä ilmeni, että kyseessä olikin merisavua, Estlander kuvailee.

Merisavua syntyy, kun ilman ja veden lämpötilaero on tarpeeksi suuri.

Estlanderin mukaan kyseessä oli väärä hälytys, muttei virheellinen. Hätäkeskukseen täytyy soittaa, jos epäilee vaaratilannetta.

– Me sitten käymme varmistelemassa. Joskus ne ovat oikeita, joskus mekin ihmetellään, että mistä tässä voi olla kyse, palomestari toteaa.

Hänen mukaansa ilmoituksia tulee merisavun lisäksi muun muassa muista höyryistä ja auringon heijastumista.

Melkonkadullekin pelastuslähti isolla rytinällä. Mukana oli neljä yksikköä, puomitikasauto, säiliöauto sekä ambulanssi.

– Perusajatus on se, että lähdemme mieluummin isommalla kun pienemmällä porukalla. Helpompi sieltä on lähettää yksiköitä kotiin kun soitella lisäapua, Estlander toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat