Luonnon virkistyskäyttöä tutkitaan

Luonnon virkistyskäyttöä tutkitaan kahden seuraavan vuoden aikana. Metsäntutkimuslaitoksen koordinoimalla tutkimuksella haetaan valtakunnallista tietoa virkistysalueista ja -palveluista.

Tutkimuksella kerätään tietoa ulkoiluharrastuksiin osallistumisesta, luonnossa virkistäytymisen alueellisesta ja ajallisesta jakautumisesta sekä ulkoilun vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin. Virkistysmahdollisuuksien tarjonnasta selvitetään mm. ulkoilu- ja retkeilyalueet, ulkoilureitit ja muut virkistyspalvelut.

Tänä vuonna tehtiin Turun, Hämeenlinnan, Polvijärven, Kuhmon ja Enontekiön alueella koekysely, jonka avulla kerättiin tietoa tutkimusmenetelmien soveltuvuudesta ja kustannuksista.

Hankkeen koordinaattorina on Metsäntutkimuslaitos ja yhteistyökumppaneina ovat ovat Helsingin, Joensuun ja Jyväskylän yliopistot, Suomen ympäristökeskus, Tilastokeskus, Metsähallitus, Kuntaliitto ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Tutkimuksen rahoittavat useat ministeriöt.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat