Luokasta puuttuu nyt kaksi: Seinäjoen uhri ja epäilty olivat luokkakavereita

Seinäjoen lyseolla alkaa arki palaamaan uomiinsa reilu viikko sitten koulua koskettaneen henkirikoksen jälkeen.

Uhri ja epäilty olivat Seinäjoen lyseossa samalla kahdeksannella luokalla.

– Aiemmin luokalla oli 21 oppilasta, nyt heitä on enää 19, kertoo Seinäjoen lyseon rehtori Kaisa Isotalo.

Luokan oppilaiden vanhemmille pidettiin eilen illalla vanhempainilta, mihin osallistui muun muassa poliisin edustaja sekä kriisityöntekijöitä. Vanhempainillassa keskusteltiin, kuinka nuoria tuetaan koko luokkaa koskettaneen tapahtuman jälkeen.

– Kaikkein tärkeintä on nyt se, että aikuiset tukevat nuoria ja elämä jatkuu. Pitää muistaa syödä ja nukkua hyvin, sekä halata toisiamme, Isotalo sanoo.

Rehtorin mukaan luokkatovereiden koulunkäynti on jatkunut normaalisti. 

– Jokainen nuorista käsittelee surua varmasti eri tavalla. Nuoret ovat kuitenkin tulleet kouluun, toisten seurassa on hyvä olla.

Isotalo kiitteleekin koko kouluyhteisöä ja vanhempia tuesta.

– Askel kerrallaan mennään eteenpäin.

Rehtori aikoo tänään tavata uhrin perheen ja toimittaa uhrin koulutarvikkeet heille henkilökohtaisesti.

– Ihmisenä mennään ihmisen luokse. Sovitaan myös samalla, millä tavalla koulu ja oppilaat voivat tukea perhettä surussa, rehtori Kaisa Isotalo sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat