Pakkaskelit saapuivat Lappiin ja Levin maailmancupin kisarinteen lumetus aloitettiin tiistai-iltana revontulien loisteessa.
Tulevien päivien sääolosuhteet lupaavat hyvää. Tällä hetkellä kisarinteen lisäksi lumetus on käynnissä myös Levin Eturinteillä ja ensilumenladulla.
– Lumitykit käynnistettiin tiistaina. Tällä hetkellä kisarinnettä lumetetaan täysillä ja hyvältä näyttää. Viikon sääennuste pakkaslukemineen on meille hyvä viesti, sanoo kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jouni Palosaari.
Valkoisen lumipeitteen myötä kisaviikonlopun lähestyminen alkaa konkretisoitua. Tällä hetkellä kisojen alkuun on kolmekymmentä päivää aikaa. Kisajärjestelyt etenevät suunnitelmien mukaan. Levillä lasketaan pujottelun maailmancupin avauskisat marraskuun 15. ja 16.päivä.
– Tunnelma Levin kylässä on hyvä ja odottava. Hienoa, että saadaan kausi käynnistettyä. Me olemme valmiina, lisää Palosaari.
Poutiainen mukana
Levillä laskettiin maailmancupia ensimmäisen kerran vuonna 2004. Tänä vuonna World Cup Levi kutsuu myös lapset osallistumaan ja kokemaan aitoa alppimaailman meininkiä. Juhlavuoden kunniaksi lapsille järjestetään Levi Lapland Kids Race -tapahtuma. Levi Ski Club ry:n järjestämä tapahtuma on suunnattu juhlavuotta ajatellen 10-vuotiaille tytöille ja pojille. Perjantaina Eturinteellä järjestettävään tapahtumaan voi osallistua 100 nopeimmin ilmoittautunutta nuorta alppiurheilijaa.
Tanja Poutiainen on ilmoittaunut mukaan lasten tapahtumaan. Poutiainen toimii kisan kummina ja on mukana perjantain treeniklinikalla. Lapsille suunnattu ohjelma jakautuu kahteen osioon treeniklinikkaan sekä kilpailuun. Treeniklinikalla osallistujilla on mahdollisuus kerätä viime hetken vinkit ennen kisastrattia.
– Hienoa on, että maailman parhaat laskijat tulevat kisaamaan aivan meidän silmien alle. Sen näkeminen ja aistiminen on upea kokemus lajia harrastaville lapsille, joista osa haaveilee olevansa jonain päivänä yksi maailman huipuista, kommentoi Poutiainen.
