Lunta hetkeksi eteläänkin, sunnuntaina myrskyää taas

Sää kylmenee nyt koko maassa. Loppuviikolla maa voi olla ainakin hetkellisesti valkoinen etelässä asti. Sunnuntaiksi ennustetaan jälleen myrskyä.

Tänään myrskytuulia on mitattu läntisillä merialueilla. Tuulet heikkenevät kuitenkin yötä kohti. Lumi- ja räntäkuuroja voi tulla paikoin etelässä asti illan ja yön aikana.

Pohjoisesta puhaltava tuuli kylmentää sään perjantaiksi.

– Lämpötilat putoavat vuorokaudessa noin kymmenellä asteella. Perjantaina ollaan päivälläkin pakkasella koko maassa, Lapissa pakkasta on 10-20 astetta, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Perjantai on laajalti aurinkoinen ja heikkotuulinen päivä. Länsirannikolle voi syntyä lumikuuroja.

Lauantaina pieni matalapaine kulkee maan keskiosan yli tuoden mukanaan lumisateita.

– Tässä yhteydessä saattaa eteläänkin sataa lunta sentti tai pari.

Sunnuntaiksi ennustetaan jälleen myrskyä. Ennusteen mukaan myrsky kulkisi suunnilleen samaa reittiä kuin Eino-myrsky 17. marraskuuta.

– Myrsky näyttää tällä hetkellä Eino-myrskyä heikommalta, mutta ennuste voi kuitenkin vielä muuttua suuntaan tai toiseen. Tämän hetken ennusteen mukaan voimakkaimmat tuulet olisivat läntisillä merialueilla. Maalla myrskypuuskia voi olla etenkin Pohjois-Pohjanmaalta maan itä- ja kaakkoisosaan olevalla vyöhykkeellä sekä lounaisrannikolla. Norjassa voidaan olla taas lähellä hirmumyrskyn lukemia, sanoo Aleksi Jokela.

Sunnuntain sateet tulevat suuressa osassa maata lumena. Etelä- ja länsirannikolla sateen olomuoto on vielä epävarma, mutta räntä- ja lumisateet ovat mahdollisia.

Etelän lumet eivät välttämättä pysy maassa kovin pitkään, sillä ensi viikolla sää jatkuu vaihtelevana.

Talvi myöhässä keskimääräisestä

Terminen talvi on Ilmatieteen laitoksen mukaan alkanut vasta Lapissa sekä osassa Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata. Keskimäärin talvi on alkanut tähän mennessä jo maan eteläosassakin rannikko- ja saaristoalueita lukuun ottamatta, joten tilastojen valossa talven alku on suuressa osassa maata myöhässä. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan alapuolella.

Lunta on Käsivarren Lapissa sekä Koillismaalla ja Itä-Lapissa tavanomaista enemmän, muualla tavanomaista vähemmän. Kilpisjärvellä lumensyvyys oli tänä aamuna 80 senttimetriä. Marraskuun kaikkien aikojen ennätys on 84 senttimetriä ja se mitattiin vuonna 1985 Inarissa.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla. Tuuliennusteen löydät merisäästä.

Katso lauantaille asti ulottuvat alueelliset ennusteet:








Lue myös:

    Uusimmat