Lundh huolestui tupo-vitkuttelusta

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Per-Erik Lundh (sd.) on huolestunut tuloneuvottelujen hitaasta edistymisestä.

Varkaudessa lauantaina puhunut Lundh korosti, että neuvotteluille tehdystä aikataulusta on pidettävä kiinni. Hän patisteli neuvottelijoita ryhtymään "toden teolla" töihin.
Lundh korosti aikataulun merkitystä sen asian varmistamiseksi, että sopimuksessa ovat mukana "elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden keskeisimmät tahot".
-Mikäli kaikissa neuvottelupöydissä oivalletaan jatkotupon eli vakautussopimuksen todellinen tavoite, työllisyyden pysyvä parantaminen maassamme, niin sopimus kyllä varmasti syntyy, Lundh uskoi.
Hallitus on ilmoittanut tarvitsevansa tiedon neuvottelutuloksesta budjettiaikataulun vuoksi marraskuun loppupäivinä. Yhtenä tavoitteena on pidetty SAK:n valtuuston kokousta ensi viikon lopulla.

Lundh kehotti työnantajajärjestöjä miettimään, mikä on vaihtoehto, jos tulopoliittinen sopimus kaatuu. Mutta Lundhin maalaamasta vaihtoehdosta saattoi lukea viestiä myös palkansaajapuolella.
-Kaikille toimialoille ei synny sopimuksia. Sopimuksettomat alat liikehtivät, intohimot yritys- ja konsernikohtaisiin sopimustoiminnan kehittämisiin kasvavat. Työehtosopimuksen yleissitovuus tulee horjumaan, Lundh ennusteli.
Samalla Lundh puolusti SAK:n tavoitetta pelisääntöjen laatimisesta ulkopuolisen työvoiman käytölle.
Lundhin mukaan tavoitteena on lopettaa "palvelualojen villi ja jo useilla toimialueilla käsistä riistäytynyt työvoimakeinottelu".
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat