Lumoavan kaunis Jenni Vartiainen aistikkaissa kuvissa levyllään

Jenni Vartiainen uuden levynsä kansikuvassa.
Jenni Vartiainen uuden levynsä kansikuvassa.Warner Music Finland
Julkaistu 04.10.2013 10:04(Päivitetty 04.10.2013 10:11)

Juttuun upotettavan kuvagallerian hallinta-artikkelin id

Levyn inspiraationa toiminut skandinaavinen mytologia näkyy Jenni Vartiaisen uusissa promokuvissa.

Kahden vuoden tauolta palanneen Jenni Vartiaisen uusi albumi Terra julkaistaan tänään perjantaina. Esimakua levystä saa levyn kansilehdessä julkaistuista kuvista, joissa on samaa mystistä tunnelmaa, kuin aikaisemmin julkaistussa Junat ja naiset -musiikkivideossa.

Video on kuvattu Islannissa ja itse levyä Vartiainen on työstänyt Norjan Lofooteilla. Hän haki inspiraatiota muun muassa viikinkimuseosta.

– Olen tutustunut paljon vanhoihin myytteihin, shamanismiin ja primitiivisyyteen, Vartiainen kertoi taannoin STT:n haastattelussa.

Katso Terra-levyn kansilehdellä julkaistut kuvat.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jenni Vartiainen