Lumitalvi nosti kolareiden määrää

Päättyvän talven lumisateet ja pakkaset ovat lisänneet kolareita tieliikenteessä. Myös liikkuvalla poliisilla piisasi työtehtäviä viime talvea enemmän: pelti ryskyi ja rekkoja juuttui ramppeihin.

Liikennevahinkoilmoituksia tuli vakuutusyhtiöille tammi-helmikuussa noin 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009 samaan aikaan. Luvut käyvät ilmi Liikennevakuutuskeskuksen ennakkotiedoista.

- Ilmeisesti kasvu johtui juuri poikkeuksellisen talvisesta ajokelistä, sanoo keskuksen tiedotuspäällikkö Veikko T.Valkonen.

Niin sanotun kaskovakuutuksen eli auton vapaaehtoisen vakuutuksen kohdalla ilmoitukset lisääntyivät noin kymmenen prosenttia.

- Liikennevahingot ovat lähinnä peräänajoja ja muita pikkumällejä. Kaskovakuutuksessa suurin nousu tulee autopalveluista eli hinauspalvelujen käytöstä, mikä kielii osaltaan päättyvän talven haasteista, Valkonen kertoo.

Kuskit joutuivat opettelemaan talviajoa

Liikkuvan poliisin mukaan tiettyinä viikkoina töitä oli moninkertaisesti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

- Pyrypäivät ja tavallista huonompi ajokeli työllistivät runsaasti, kertoo tiedottaja Jussi Pohjonen.

- Eniten töitä teettivät peltikolarit ja tieltä suistumiset. Liikenteen ohjaus- ja avustustehtäviä oli myös paljon. Esimerkiksi ramppeihin juuttui raskasta ajokalustoa, mikä jumiutti liikenteen, Pohjonen jatkaa.

Pohjosen mukaan runsaat lumisateet tekivät talvesta poikkeuksellisen.

- Lunta tuli paljon myös Etelä-Suomessa, missä liikennemäärät ovat suuria. Pääkaupunkiseudullakin oli todella kovia pyryjä, mikä teki ajamisesta hankalaa.

Poliisi löytää päättyvän talven ajokeleistä myös positiivisen näkökulman.

- Toisaalta kova talvi jalosti Etelä-Suomen autoilijoita. He joutuivat taas opettelemaan talviajoa. Myös muiden autoilijoiden huomioon ottaminen palautui taas mieliin, kun lumentulo kavensi katuja ja teki ajamisesta entistä tarkempaa, Pohjonen selvittää.

- Tämä talvi toimi autoilijoille hyvänä muistutuksena siitä, että Suomessa saattaa yhä tulla lunta ja ajokelit vaihtelevat.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat