Lumisateet jatkuvat – pohjoiseen vielä viikonloppunakin lunta

Lunta sataa tänään niin Pohjois- kuin Keski-Suomessakin. Aamulla huonoin ajokeli on ollut Pohjois-Suomen eteläosissa ja Pohjanmaalla. Kaikista huonoin ajokeli on Etelä-Lapissa.

– Ajokeli tulee vielä päivän aikana huononemaan entisestään, sillä lunta kertyy sateisimmille alueille useampi sentti, MTV3:n ja Forecan meteorologi Miina Manninen kertoo.

Myös etelämpänä liikkuu hajanaisia sadekuuroja, jotka ovat tällä hetkellä ja päivällä enimmäkseen vettä ja räntää. Sadekuurot voimistuvat iltapäivän aikana ja levittäytyvät myös maan itäosiin.

Aurinkoisinta ja lämpimintä on etelässä. Sää kirkastuu iltaa kohden myös maan länsiosissa, kun taas idässä kuuroja saadaan iltaan asti. Pohjoisessa keli huononee iltapäivällä entisestään.

Pakkasta on yöksi luvassa koko maahan. Huominen on Etelä- ja Keski-Suomessa taas keväisen tuntuinen. Pohjoisessa viileys kuitenkin jatkuu.

Seuraava runsaampi sadealue saapuu etelään perjantaina.

– Pohjoisessa saadaan viikonloppuna taas uutta lunta, Manninen kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat