Lumipyryt jatkuvat – ensi viikolla käänne kylmempään

Lunta pyryttää jälleen ensi yönä ja keskiviikkona sekä uudelleen perjantaina. Etelässä sade voi olla loppuviikolla myös ajoittain vettä. Ensi viikolla sään ennustetaan kylmenevän.

Ajokeli huononee jälleen ensi yönä lumipyryn takia etelässä. Keskiviikon aikana lumisateet kulkevat kohti pohjoista. Torstai on poutaisempi päivä, mutta perjantaina pyryttää uudelleen.

– Tämän sadealueen mukana lunta on tulossa perjantain vastaisesta yöstä lähtien koko maahan, todennäköisesti eniten länsirannikolle. Merialueilla voi olla myrskytuulia ja sähkökatkot ovat jälleen mahdollisia. Etelärannikolla sade voi tulla myös vetenä, sillä lämpötila on etelärannikolla plussalla, toteaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Hajanaisia lumisateita tulee koko viikonlopun ajan. Sää on tuulista ja laajalti lauhaa. Maan eteläosassa ollaan viikonloppuna todennäköisesti plusasteilla. Maan keskiosassa lämpötilat ovat nollan molemmin puolin ja pohjoisessa pakkasella.

Kylmenevää tulossa

Ensi viikon aikana sää näyttää kylmenevän.

– Nyt matalapaineet ovat kulkeneet Suomen päältä ja tuoneet välillä lauhaa ilmaa. Tämän hetken ennusteen mukaan tilanne muuttuu ensi viikolla niin, että matalapaineet kulkevat Suomen eteläpuolelta ja Suomi jää kylmän ilman puolelle. Ensi viikon puolivälin tienoilla etelässä voidaan olla taas -10 asteessa ja pohjoisessa -20…-30 asteessa, ennustaa Liisa Rintaniemi.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan tammikuun loppu olisi 1-3 astetta keskimääräistä kylmempi Suomessa. Sademäärässä ei näy poikkeamaa keskimääräiseen.

– Kuun loppupuolella ja helmikuun alussa kylmänpurkaukset ovat mahdollisia ja pohjoistuuli vallitsevana meillä, sanoo Liisa Rintaniemi.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Pitkän ajan ennusteet eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä.

Seuraa lumipyryjen ennusteita MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi paikkakuntakohtaiset ennusteet, tiesäätiedot, kelikamerat ja tuuliennusteet.

Katso ylhäältä videolta tammikuun lopun säätyyppiennuste.

Uusimmat