Lumipyry ja vettä lauantaina – lumipeite jo vaarassa osassa maata

Loppuviikko on lauha. Lauantaiksi koko maahan ennustetaan sateita. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat maan etelä- ja länsiosassa vedeksi.

Torstaina ollaan pikkupakkasella koko maassa. Etelässä lämpötilat ovat -3…-5 asteessa ja pohjoisessa -5…-8 asteessa. Sää on laajalti pilvistä. Maan eteläosassa on pieni mahdollisuus, että pilvipeite rakoilee.

Sää jatkuu pilvisenä perjantaina. Lounaasta alkaa virrata Suomeen lauhaa ja kosteaa ilmaa. Etelä-Suomessa ja länsirannikolla mennään suojan puolelle.

Perjantai-illaksi lounaaseen saapuu sadealue.

– Lauantaipäivän aikana sateet kulkevat koko maan yli koilliseen. Maan itä- ja pohjoisosassa pyryttää lunta ja sitä voi kertyä viiden senttimetrin molemmin puolin. Etelässä ja lännessä sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat vedeksi, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Ajokeli on paikoin huono sateissa. Lämpötilan nollaraja kulkee lauantaina ja sunnuntaina Oulu–Lappeenranta-linjalla.

Vesisateet uhkaavat jo lumiakin.

– Lounais-Suomessa lunta on sen verran vähän, että siellä lumipeite voi olla jo paikoin vaarassa, toteaa Liisa Rintaniemi.

Sunnuntai on pilvinen, lauha ja tuulinen päivä. Länteen voi saapua päivän aikana uusia lumi- ja vesisateita.

Katso ylhäältä ennuste lauantain sateista ja alta perjantaille asti ulottuvat alueelliset ennusteet:





Lue myös:

    Uusimmat