Luminen talvi on houkutellut monet suksien ostoon

Suomalaisten hiihtoharrastus on kasvanut ja se näkyy suksikaupassa. Etenkin naiset, mutta myös nuoret ovat löytäneet laduille.

Suksikaupalla on ollut luistokeli ja hiihtosäitä näyttää yhä riittävän. Maastohiihtosuksia on myyty näille lumille yli 200 000 paria.

Naiset ovat lykkineet suksitehtaisiin vauhtia. Peltosen Hartolan suksitehtaan myynti on tänä vuonna kasvanut 30 prosenttia viime vuodesta.

- Ajattelisin, että ehkä tällaiset helpommat voitelumenetelmät on laskeneet sitä kynnystä lähteä nimenomaan perinteiseen hiihtoon. Toisaalta naisilla on vahva harrastus sauvakävelyssä ja siitä on aika luontaista todennäköistä siirtyä suksille talvella, Peltonen Ski Oy:n toimitusjohtaja Juhani Eskelinen kertoo.

Trendikkääksi noussut hiihtoharrastus näkyy myös välinekaupan myynnissä.

- Eniten myydään 150-200 euroa maksavia suksipaketteja ja siitä hieman ylöspäin. Näiden halpojen suksipakettien osuus on jäänyt vähemmälle mitä aikaisemmin, urheiluvälinemyyjä Ismo Kovanen Jyväskylän Intersportista kertoo.

Hiihtokelit ovat parhaimmillaan, mutta tietyt mallit ja koot ovat loppuneet. Alennusmyynti voi jäädä vaisuksi.

Perinteinen suksi on pitänyt meillä pintansa, mutta vientiin menee enemmän luistelusuksia.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 02.03.2004).

Lue myös:

    Uusimmat