Lumimyrsky riesana USA:n itärannikolla

Monissa Yhdysvaltain koillisissa osavaltioissa on kaivauduttu tänään esiin yli metrin korkuisista lumikinoksista. Eilen alkanut lumimyräkkä pysäytti lento-ja tieliikenteen paikoin mm. New Yorkin, New Jerseyn, Pennsylvanian ja Connecticutin osavaltioissa.

Myrsky jatkui paikoin vielä tänäänkin ja kyseessä oli pahin aluetta riepotellut pyry noin kolmeen vuoteen. Bostonin kansainvälinen lentokenttä jouduttiin sulkemaan ajoittain ja parisataa lentoa peruutettiin. Alueen muilla lentokentillä oli tuhansia ihmisiä jumissa odottamassa sään selkenemistä. Itäisissä osavaltioissa jouduttiin sulkemaan monia pääteitä lumentulon vuoksi, sillä paikoin lunta pyrytti yli 12 senttiä tunnissa.

Teillä sattui satoja onnettomuuksia liukkaan kelin ja huonon näkyvyyden vuoksi. Melkoinen määrä kouluja oli kiinni ja kymmenettuhannet perheet olivat ilman sähköä myrskyn katkottua linjat. Itärannikon suuret kaupungit, kuten Washington, Philadelphia ja New York, pääsivät vähällä, sillä pahin lumi satoi sisämaahan ja rannikolle saatiin pääosin vettä ja räntää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat