Lumimyrsky kiusasi eteläistä Skandinaviaa

Liikenne on takkuillut pahasti Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Lumimyrsky sotki myös Helsinki-Vantaan lentokentän lentoaikatauluja.

Lumimyrsky on aiheuttanut liikennepulmia Pohjoismaissa tänään, ja Tanskassa ainakin yksi ihminen on saanut surmansa liikenneonnettomuudessa. Pahiten myrsky koetteli Tanskaa ja Norjaa. Etelä-Ruotsia vaivannut myrsky alkoi jo hellittää otettaan.

Tanskassa varhain aamulla tietä suolaamassa ollut mies kuoli, kun hänen kuorma-autonsa törmäsi toiseen kuorma-autoon lähellä Svendborgia maan keskiosassa.

Eilen illalla Jyllannissa 23 ihmistä jäi jumiin nietokseen juuttuneeseen junaan. Myös avuksi lähetetty juna juuttui kinokseen, ja Berlinske Tidende -lehden mukaan matkustajat saatiin bussiin ja pois paikalta vasta kahden aikaan iltapäivällä. Tanskan rautateiden mukaan matkustajat eivät olleet vaarassa, sillä junan lämmitys toimi koko ajan.

Lisäksi kouluja oli suljettuina, kymmeniä lentovuoroja peruttiin ja poliisi kehotti kansalaisia välttämään autoilua mikäli mahdollista. Monia junavuoroja jäi ajamatta. Pohjois-Tanskassa nainen joutui synnyttämään ambulanssissa, joka juuttui lumeen matkalla sairaalaan Ålborgissa.

Lumimyrsky sotki lentoliikennettä myös Helsinki-Vantaan lentokentällä. Sekä Finnair että SAS joutuivat perumaan lentojaan Kööpenhaminan ja Helsingin välillä. Helsingistä Kööpenhaminaan ja Tukholmaan lähtenyt ja saapunut liikenne myöhästeli jonkun verran, pahimmillaan yli tunnin. Myös Helsingin ja Oslon välisessä lentoliikenteessä oli ongelmia.

Norjassa junaliikenne on edelleen vaikeuksissa keskeisen ratayhteyden katkeamisen takia. Talvimyrskyn takia keskiviikkona kiskoilta suistunutta pikajunaa ei saatu onnettomuuspaikalta eikä kaikkia junayhteyksiä saatu korvattua linja-autoilla.

Myös Etelä-Ruotsin liikenne oli vaikeuksissa lumentulon takia. Yöllä Skånessa sattui kymmeniä kolareja, mutta kukaan ei saanut surmansa.

Asuntolautta ja rahtialus myrskyn kourissa Norjassa

Norjan pelastuskeskus on joutunut evakuoimaan lähes 300 työntekijää kaasukentällä sijaitsevalta asuntolautalta. Osa lautan ankkureista on irronnut myrskyssä.

Frigg-kaasukentällä sijaitsevalla asuntolautalla on Total-öljy-yhtiön mukaan kaikkiaan 324 ihmistä. Evakuointiin helikoptereilla ryhdyttiin, kun kaksi Port Reval -lautan 12 ankkurista oli irronnut myrskyssä. Lautta sijaitsee 230 kilometriä luoteeseen Stavangerista. Evakuointiin osallistuu kymmenkunta helikopteria.

Lautalle jää minimimiehitys, joka yrittää pelastaa sen. Frigg-kentän kaasuntuotanto loppui runsaat kaksi vuotta sitten. Nyt siellä on väkeä purkutöissä.

Rannikolla seurataan myös merihätään joutuneen rahtialuksen tilannetta. Aluksessa on vuoto, mutta Norjan rannikkovartioston mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa eikä miehistöllä ole välitöntä vaaraa. Aluksessa on 17 hengen miehistö.

Alukseen alkoi tulla vettä lähellä Rogalandin maakunnassa sijaitsevaa Utsiraa. Paikalle on lähetetty hinaaja, pelastusalus ja helikopteri.

Venäläisaluksen on määrä yrittää aluksi omin voimin Skudefjordin satamaan Rogalandissa.

(MTV3-STT-TT-Ritzau-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat