Lumimyrsky haittaa lentoliikennettä

Iltapäivällä alkanut rankka lumisade on häirinnyt liikennettä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Sekä saapuvat että lähtevät lennot ovat olleet myöhässä noin 1-2 tunnin verran. Lisäksi 11 lentoa on jouduttu perumaan.

Lennonjohtotorni

Peruuntuneiden kotimaanlentojen matkustajille on järjestetty kuljetukset maateitse. Myös peruttujen ulkomaalentojen matkustajille on pyritty järjestämään kuljetukset myöhemmillä tai muita reittejä kulkevilla lennoilla. Helsinki-Vantaan lentokentän liikenteenvalvonta uskoo tilanteen helpottuvan myöhemmin illalla, jolloin pahimman myrskyn pitäisi säätietojen mukaan olla jo ohi. Kentällä arvioitiin, että tilanne normalisoituu vasta aamuyöllä. Säätutkan mukaan lumisateen on määrä lakata iltakymmeneltä, mutta kentällä odottavien lentojen suman selvittelyssä menee aikaa vielä pitkään sen jälkeenkin.

Jari Sillanpään bussiin törmättiin

Poikkeuksellisen huono sää katkaisi liikennöinnin kokonaan Turun lentokentällä. Kaikki lennot on peruttiin aamupäivästä lähtien ja matkustajia kuljetettiin busseilla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kenttä avattiin jälleen liikenteelle iltaseitsemän aikoihin.

Turun keskustassa liikenne oli välillä pahasti sekaisin. Iltapäivällä keskustassa sattui kahden bussiin yhteentörmäys, jonka seurauksena sairaalahoitoon joutui kolme ruhjeita ja pintanaarmuja saanutta ihmistä. Törmäyksessä ruttuja sai palokunnan mukaan Jari Sillanpään kiertuebussi, joka oli pysäköity Turun konserttitalon eteen. Siihen törmäsi mäessä liukuun lähtenyt kaupunkiliikenteen linja-auto.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat