Lumien pudotus vaaran paikka jalankulkijalle

Tänä talvena katoille kertyneet ennätyslumet ja huimat jääpuikot uhkaavat kattojen kestävyyttä sekä jalankulkijoiden turvallisuutta, mutta oman vaaratilanteensa aiheuttavat myös lumien pudotukset. Esimerkiksi Helsingissä on aiempina talvina syntynyt uhkaavia tilanteita, kun jalankulkijoita on ohjattu pudotuspaikan ohi suoraan ajoradalle ajoneuvoliikenteen sekaan.

Viranomaiset muistuttavat, että jalankulkijoiden turvallisuus on varmistettava kattolumia pudotettaessa. Lumen pudottamiseen tarvitaan lupa, jos jalankulkuliikennettä joudutaan ohjaamaan opastein kiertoreiteille tai ajoradan kaistoja sulkemaan työn takia. Lupa tarvitaan myös silloin, kun pysäköintijärjestelyjä muutetaan tai ajoradalle tai jalkakäytävälle tuodaan nostolaite.

Luvan lumien pudotuksille voi hakea jo etukäteen, ennen kuin pudotustyötä on edes tilattu. Tämän jälkeen riittää, että työn aloittamisesta ilmoitetaan rakennusvirastoon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat