Lumi sulaa etelässä ja lännessä ensi viikolla

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan eteläosiin ja länteen satanut lumi sulaa todennäköisesti ensi viikon aikana.

Sää lauhtuu maanantaina ja vesisateet ovat mahdollisia etenkin lännessä.

– Myös tiistain ja keskiviikon sää näyttää lauhalta. Loppuviikon sää on vielä epävarma, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi.

Maan eteläosissa ja lännessä on lunta tällä hetkellä kolmesta kymmeneen senttiä. Esimerkiksi Helsingissä lunta on noin viisi senttimetriä ja Porvoossa 7 senttimetriä.   

Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa lunta ei ole lähes lainkaan.

– Näillä alueilla on voinut sataa jonkin verran lunta ja maa voi olla valkoisena, mutta kartalla lunta näyttää olevan alle yksi senttimetri, kertoo päivystävä meteorologi.  

Maan pohjoisosissa lunta on puolestaan parhaimmillaan jopa lähemmäs 20 senttiä.   
– Etelä-Lapissa on lunta noin 5 senttimetriä, mutta esimerkiksi Enontekiöllä on lunta jo noin 17 senttimetriä.   
 Pohjoiseen on todennäköisesti luvassa myös lisää lunta ensi viikon aikana.  

Lue myös:

    Uusimmat