Lumi sekoittaa liikennettä etelässä: Kuuden auton ketjukolari Vantaalla, viisi autoa kolarissa ohitustilanteessa Pirkkalassa

Vaaralliset ajokelit jatkuvat.

Vantaalla Kehä III:lla sattui aamuruuhkassa kuuden auton ketjukolari, Pirkkalassa viisi autoa joutui kolariin ohitustilanteessa.

Kehä III:n kolari ei aiheuttanut henkilövahinkoja, Pirkkalan kolarista kolme ihmistä vietiin tarkastettaviksi. Heidän vammansa eivät olleet vakavia.

Lumi häiritsee liikennettä vielä tänään

Sää jatkuu lähipäivinä talvisena. Tällä hetkellä lunta sataa lähes koko maassa. Päivän kuluessa sateet väistyvät Etelä- ja Länsi-Suomesta.

–  Iltapäivällä sataa lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Vähän voi rakoilla lännessä ja etelässä voi vielä esiintyä jotain lumikuuroja, mutta sateet ovat siirtymässä idemmäksi ja pohjoisemmaksi, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala.

Ajokeli pysyy keskiviikkona huonona etelästä Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan Kainuuseen asti sekä Sodankylässä. Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa ajokeli on erittäin huono.

Ainoat alueet Suomessa, joille ei ole annettu minkäänlaista säävaroitusta, ovat Pohjanmaa ja Ahvenmaa.

Useat VR:n kaukoliikenteen junista olivat aamulla aikataulusta myöhässä. Junaliikenteen ajantasaiset kulkutiedot löytyvät VR:n Liikennetilanne-nettisivulta.

Lue myös:

    Uusimmat