Lumesta tehty ravintola romahti, kuudelle vammoja

Kuusi ihmistä on loukkaantunut lievästi lumesta rakennetun ravintolan katon sorruttua Kuusamon Rukalla. Ravintolassa oli sisällä 14 ihmistä. Kaikki pääsivät itse ulos rakennuksesta.

Holvimaiseen rakennukseen mahtuu satakunta ihmistä. Muotilla jäädytetyn jääholvin päällä on sekä tykitettyä että satanutta lunta.

- Lunta ja jäätä putosi aika lailla sisään, ehkä joitakin tonneja. Ravintolalla on kokoa vajaat sata neliötä. Suoraan sortuman alla ei ollut onneksi ketään, kertoo Oulu-Koillismaan palopäällikkö Heikki Levsn.

Poliisi ja rakennustarkastajat selvittävät onnettomuuden syytä. Tapaus sattui iltapäivällä ennen kello kolmea hotellin piha-alueella Juhannuskalliontiellä.

Lumirakenteet ovat yleistyneet viime vuosina. Levsnin mukaan tapaus on harvinainen. Loukkaantuneet vietiin Kuusamon terveyskeskukseen.

- Kelit ovat olleet kohtuullisen lämpimät pääsiäisestä saakka, mutta käsittääkseni rakenteiden olisi pitänyt kestää.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat