Lukko oli hölmöillä pisteet Ilvekselle

Ilkka Heikkinen, Kuva: Lauri Ouvinen/MTVi
Ilkka Heikkinen, Kuva: Lauri Ouvinen/MTViCopyright MTV Oy 2003
Julkaistu 28.11.2003 21:57

Jääkiekon SM-liigan Rauman Lukko pani Ilvestä vastaan pelin jännäksi hölmöilemällä vieraille alivoimamaalin päätöserässä. Ilveksen puristus ja kiri eivät kuitenkaan riittäneet ja niinpä Lukko korjasi ansaitut pisteet maalein 3-2 (2-0, 1-1, 0-1). Voitolla Lukko nousi jo liigan keskikastiin.

Ottelun avausmaalin iski hienon syyskauden pelannut Janne Niskala. Osuma syntyi kotijoukkueen ensimmäisen hyökkäyksen ensimmäisestä laukauksesta, jolloin pelikello oli ehtinyt käydä vasta 43 sekuntia. Heikoimmillaan avauserässä ollut Lukko sai toisen osumansa Ilves-puolustuksen tyrittyä ja Mikko Luovin onnistuttua puolilämärissään. Vieraiden parhaat paikat, muun muassa liukkaan Toni Dahlmanin läpiajon, torjui eleettömästi Petri Vehanen.

- Numeroista huolimatta Ilves vei ensimmäistä erää. Meiltä puuttui hyökkäyksen ja puolustuksen välinen tasapaino. Onneksi kahdessa seuraavassa erässä meiltä löytyi kamppailuhalukkuutta, joka lopulta ratkaisi voiton, analysoi Lukon valmentaja Jukka Rautakorpi.

Terhakkaan Ilves-sentteri Mikko Suvannon ja kokeilusopimuksella Lukossa pelaavan Daniel Tkachukin onnistuttua ottelun toisessa erässä tauolle marssittiin kotijoukkueen kahden maalin johdossa.

Päätöserässä kaikki mahdolliset avaimet ojennettiin kuin hopeatarjottimella Lukolle. Vieraille tuomittiin nopeassa tahdissa kolme pientä rangaistusta, mutta Lukon ylivoima oli millä tahansa mittarilla surkeaa. Kaiken kruunasi jäähyltä kentälle sännänneen Henri Laurilan päästäminen läpiajoon ja maalintekoon.
- Parin pienen virheen jälkeen pääsimme peliin mukaan ja lopussa jopa taistelemaan voitosta. Emme kuitenkaan olleet alussa valmiita, Ilveksen apuvalmentaja Jarmo Jamalainen mietiskeli ottelun jälkeen.

Lukko-Ilves 3-2 (2-0, 1-1, 0-1)

1. erä:
0.43 Janne Niskala (Pasi Saarela-Markku Tähtinen) 1-0, 10.31 Mikko Luovi (Daniel Tkaczuk-Toni Koivisto) 2-0.
Jäähyt: 3.32 Jeff Ulmer L 2 min, 5.11 jr I (kärsi Timo Peltomaa) 2 min, 14.13 Henri Laurila I 2 min.

2. erä:
27.48 Mikko Suvanto (Radim Kucharczyk-Jukka-Pekka Laamanen) 2-1, 33.38 Tkaczuk (Koivisto) 3-1.
Jäähyt: 21.53 Mikko Purontakanen L 2 min, 28.50 Janne Siivonen L 2 min, 28.50 Teemu Jääskeläinen I 2 min, 35.44 Peltomaa I 2 min, 39.25 Martin Hlavacka I 2 min.

3. erä:
52.38 Laurila (Raimo Helminen) 3-2 av, Ilves aikalisä 58.13.
Jäähyt: 47.12 Toni Porkka L 2 min, 49.30 Laurila I 2 min, 50.30 Erkki Rajamäki I 2 min, 51.14 Hlavacka I 2 min.

Jäähyt yht: Lukko 4x2 min = 8 min, Ilves 8x2 min = 16 min.
Torjunnat: Petri Vehanen L 12+10+12=34, Tuomas Nissinen I 8+19+5=32 (pois 58.13-60.00).

Tuomarit: Tom Laaksonen (Antti Lajunen ja Kim Åberg).
Yleisöä 3 913.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko