Lukiot tiivistävät yhteistyötään

Saman kunnan sisällä toimivien lukioiden arvioidaan verkostoituvan yhä enemmän - käytännössä esimerkiksi laatimalla yhteisiä opetussuunnitelmia ja kursseja.

Lukiot tiivistävät yhteistyötään, kuntien sivistystoimen johtajat arvioivat. Kuntaliitto kysyi lukioista vastaavilta näiden mielipiteitä lukioiden tulevaisuudesta.

Sivistysjohtajat uskovat, että oma lukio säilyy suurimmassa osassa niitä kuntia, joissa on nykyään lukio. Lukioiden arvioidaan kuitenkin verkostoituvan nykyistä enemmän. Lukioverkostossa tai verkostolukiossa eri kuntien lukiot järjestävät opetuksen yhteistyössä. Yksi lukioista voi myös toimia hallinnollisena päälukiona.

Yhteistyötä voidaan tehdä käytännössä esimerkiksi laatimalla yhteisiä opetussuunnitelmia ja kursseja. Lisäksi ainakin osa lukioiden henkilöstöstä voisi toimia useassa kunnassa. Lukioista vastaavien mielestä yhteistyötä voi parantaa myös verkko-opetuksen lisäämisellä.

Lukioiden suurimpana ongelmana kyselyyn vastanneet pitävät ikäluokkien pienenemistä kunnissa. Samoin sivistyspäättäjät ovat huolissaan kuntien heikon talouden vaikutuksesta lukioiden rahoitukseen.

Kuntaliitto teki kyselyn Manner-Suomen kuntien sivistystoimen johtajille maalis-huhtikuussa. Yli puolet johtajista vastasi kyselyyn.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat