Lukiolaisten liitto: Yo-tutkinnon maksut poistettava

Suomen lukiolaisten liiton mielestä ylioppilastutkinto on maksuttoman lukion maksullinen loppukoe.

Suomen lukiolaisten liitto vaatii, että ylioppilastutkinnon maksuista luovutaan. Liiton mielestä ylioppilastutkinto on maksuttoman lukion maksullinen loppukoe. Lisäksi maksut rankaisevat sellaisia, jotka suorittavat tutkinnon hajautettuna tai laajempana.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan laki ylioppilastutkinnon järjestämisestä.

-Lukio-opiskelu on kallista. Lukioajan oppikirjoihin ja opiskeluvälineisiin kuluu keskimäärin 1500 euroa. Lisäksi suurin osa lukiolaisista ei saa opintotukea lainkaan. Kun päälle tulevat vielä tutkintomaksut, kustannukset nousevat pienituloisille kohtuuttomiksi, sanoo liiton puheenjohtaja Joonas Turunen.

Ylioppilastutkintomaksut koostuvat tutkintokerran perusmaksusta, joka on 20 euroa, ja koekohtaisesta maksusta, joka on 21 euroa. Esimerkiksi kuusi ainetta kahtena koekertana suorittavan on maksettava tutkintomaksuja kaikkiaan 166 euroa.

Tuhannet uudet ylioppilaat painavat lauantaina valkolakin päähänsä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat