Lukioita katoaa kartalta

Suomen lukioverkko harvenee, kun kuntia yhdistyy, ikäluokat pienenevät ja ammattikoulutuksen suosio kasvaa. Viime vuonna lakkautettiin kaksi lukiota ja kuuden toiminta päättyi yhdistymisen kautta. Opetusministeriön tilaston mukaan viime vuonna opetusta annettiin 436 lukiossa.

- Jos ei ole lapsia perusopetuksessa, heitä ei löydy lukioonkaan. Oppilailla on myös oikeus hakeutua vapaasti sinne lukioon, minne he itse haluavat, kertoo johtaja Eeva-Riitta Pirhonen opetusministeriöstä.

Suomessa on 12 alle 50 oppilaan lukiota, ja näistä kahdessa on oppilaita alle 20. Pieniä lukioita on erityisesti muuttotappioalueilla Itä-Suomessa ja Lapissa. Koulutuksenjärjestäjä itse päättää, millä oppilasmäärällä opetusta kannattaa vielä järjestää. Valtaosa lukioista antaa opetusta 100-300 oppilaalle.

- Mitä pienempi kunta ja lukio, sitä haasteellisempaa on opetuksen järjestäminen. Jos kyseessä alueen ainoa toisen asteen oppilaitos, lukiota pyritään ylläpitämään mahdollisimman pitkään. Laatutason suhteen ei ole ongelmia. Opetus myös pienissä lukioissa on hyvällä tasolla.

Yhteistyö esti lakkautukset

Maakunta vastaa Kainuussa ammatillisen ja lukiokoulutuksen järjestämisestä. Pienten lukioiden yhteistyötä on tiivistetty, niin että lakkautuksilta on vältytty.

- Olemme pystyneet tarjoamaan myös pienten toimipisteiden opiskelijoiden laajan kurssivalikoiman. Opetuksen laatua ja tarjontaa on pystytty parantamaan ja myös kustannuksia on pidetty kurissa, kertoo koulutustoimialan johtaja Anssi Tuominen.

Niin lukioiden kuin ammattioppilaitosten kohtalon ratkaisevat tulevat opiskelijat.

- Etenkin ammattikoulutuksen osalta pienten kuntien nuoret hakevat innokkaasti opiskelemaan maakuntakeskukseen, vaikka omassa kunnassakin olisi alan opetusta tarjolla, Tuominen toteaa.

Viikko ennen koulujen alkamista Kainuun yli 1000 nuoren ikäluokasta 14 oli ilman opiskelupaikkaa.

- Tuo määrä laskee viimeisten päivien aikana varmasti alle kymmeneen, Tuominen lupaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat