Lukioiden penkkarihumu käyntiin huomenna

Lukiot ympäri maata täyttyvät tällä viikolla juhlahumusta. Huomenna kevään abiturientit viettävät penkinpainajaisia viimeisen koulupäivänsä kunniaksi, ja perjantaina silkit ja satiinit suhisevat vanhojen tansseissa.

Huomisen iltapäivän penkinpainajaisajeluihin osallistuu kymmeniä tuhansia abeja koko maassa.

Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan ylioppilaskokelaita, jotka voivat saada tutkintonsa valmiiksi tänä keväänä, on yhteensä noin 32 000. Määrä on hivenen pienempi kuin vuosi sitten.

Abiturienttien jäädessä lukulomalle lukion kakkosluokkalaiset saavat herruuden kouluissaan. Tätä juhlistetaan perjantaina pukeutumalla parhaisiin ja tanssimalla muun muassa poloneesia, cicapoa ja kehruuvalssia.

Espoossa vanhojen tanssit ovat tänä vuonna tavallista juhlavammat kaupungin 550-vuotisjuhlien kunniaksi. Kaupungin kaikkien lukioiden yhteiset tanssit kokoavat perjantai-iltana lähes 1 500 espoolaisnuorta Espoon Areenalle tanssimaan Tapiola Sinfonietta -orkesterin tahtiin.

Tapahtuman juontavat televisiosta tutut Lorenz Backman ja Heikki Paasonen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat