Lukijoiden palaute Kelalle: Parempaa palvelua ja selkeyttä toimintaan

Kela tiedotti viime viikolla uudistavansa toimintaansa asiakkailta tulleen palautteen perusteella. Paperisotkua helpotettiin ottamalla käyttöön liitteiden sähköisen lähettämisen mahdollisuus ja kapulakielisyydestä pyritään eroon. Kysyimme lukijoilta, miten he muuttaisivat Kelan toimintaa.

Lähes 90 prosenttia lukijoistamme kertoo toivovansa muutoksia Kelan toimintaan. Suurin osa kaipaa selkokielisyyttä teksteihin ja lisäkoulutusta asiakaspalveluun.

– Asiakaspalvelussa usein osaamatonta porukkaa ja siitä syystä asioiden hoito viivästyy, kun ei pääse asiantuntijan juttusille takahuoneissa. Eipä ihme, että kysellään papereiden perään ja päätöksenteko viivästyy tai asiakas ei osaa hoitaa asoita, kun ei osata neuvoa samalla paperipinot kasvaa Kelassa, kun on keskeneräisiä päätöksiä. Ja tuleeko ihmiselle, joka tarvitsisi oikeasti jonkin edun kielteinen päätös siksi, ettei ihmistä neuvota sen saamiseksi, vaikka neuvonta kuuluu Kelan työntekijöille. Kaikki nykyään pitää itse selvittää etukäteen, että oikeus ja avunsaanti oikeasti tapahtuu. Koulusta Kelalle ja työntekijöille sitä myöten paremmat palkat!, kommentoi nimimerkki Väsyttää.

– Kela ei ole huomioinut riittävästi asiakkaitaan, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat erityistä tukea Kelan byrokratiaviidakossa. Mm. lomakkeiden täyttäminen yhdessä asiakkaan kanssa toimistossa ja tarvittavien liitteiden tilaaminen asioinnin yhteydessä. Lisäksi suullisen hakuprosessin laajentaminen vanhusten lisäksi ikään katsomatta kaikille palvelua tarvitseville. Kelan jos jonkin instanssin pitäisi ymmärtää nimenomaan erityisryhmien tarpeita, kirjoittaa nimimerkki Joustava asiointi.

– Kela lähettää näkövammaisille kaikki tiedot paperilla. Myös vastaukset pitää täyttää paperilomakkeelle. Veroilmoituksenkin voi täyttää sahköisesti, mutta ei Kelan judeemeja, kertoo nimimerkki Yx vaan.

Myös asioiden hidas eteneminen kiukustuttaa.

– Oman asian käsittelyn eteneminen olisi kiva nähdä jostain, esimerkiksi.verkon kautta. Kaksi viikkoa käsiteltävänä-status ei paljoa lämmitä. Luukulle menokaan ei auta, kun kuulemma ei nyt näe tietokoneelta mitään, toteaa kolme kuukautta ilman tuloja sinnitellyt lukija.

– Oikea mahdollisuus asioida puhelimitse olisi hyvä parannus. Nythän palvelunumeroihin ei koskaan pääse läpi. Ei kovin asiakasystävällistä toimintaa. Ottakaa toki töihin työttömiä sinne puhelinpalveluun, että siellä todella olisi henkilöitä asiakkaita varten.

(MTV3)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat