Lukijat vanhushoidosta: "Väkisin syöttämistä, pissassa makaamista"

MTV3:n sähköposti on täyttynyt vanhustenhoitoa moittivista viesteistä keskiviikon 45 minuuttia -ohjelman jälkeen. Vanhusten omaiset kertovat, kuinka vanhuksia on joko syötetty väkisin tai jätetty ilman ruokaa. Sähköposteissa kerrotaan myös, kuinka vanhusten on annettu olla märissä vaipoissa koko päivän.

45 minuuttia -ohjelma paljasti tapauksia, joissa vanhuksia ei viedä suihkuun ja ruoka-annoksia säännöstellään. Katsojat kertovat samankaltaisista tapahtumista eri puolilta Suomea.

– Isoäitini kävi kaksi kertaa kolmen kuukauden aikana suihkussa. Hänen annettiin olla ulosteissaan sängyssä kerran lähes kolme päivää. Pahinta oli, kun toinen hoitaja piti hänen suutaan väkisin auki, kun toinen syötti ruokaa. Isoäidille jäi mustelmat ja lievä katatoninen tila. Silloin meni usko vanhustenhoitoon Turun alueella. Samantapaisia tarinoita kuulee vieläkin samaisesta paikasta.

Hiljennettiin rauhoittavilla

– Isä oli vanhusten hoitokodissa onneksi vain vajaan vuoden, kun nukkui pois. Ikää oli 88 vuotta. Sinne mennessään hän puhui ja lauloi mutta aika nopeasti hänet saatiin hiljaiseksi. Ihmettelin isän käytöstä ja kysyin hoitajalta mitä lääkkeitä hän saa. "Rauhoittavia". Isäni, joka on ollut itse rauhallisuus. Häntä istutettiin pyörätuolissa kaiket päivät märissä vaipoissa, sillä seurauksella että pakaroihin tuli haavaumia. Vuoteeseen pitkälleen ei päässyt koko päivänä. Hoitajat sanoivat ettei ole aikaa nostella. Juoda ei saanut, että ei tule pissahätää. Tämä vanhusten hoitopaikka oli enemmänkin säilytyspaikka.

– Äiti ei jaksanut kävellä syömään alakerran ruokasaliin, niin me hänen tyttönsä haimme ruokaa, mutta hoitajat kielsivät ruuan viemisen huoneeseen. He jättivät äidin ilman ruokaa joskus, kun me emme olleet paikalla. Äidille ei saanut vaihtaa vaippaa liian usein, vaikka hänellä oli usein virtsatulehduksia. Päivässä sai käyttää vain kolme vaippaa. Hoitajat tutkivat roskakorista kuinka monta vaippaa on heitetty pois. Joskus äiti oli nipistänyt hoitajaa kun hän toi aamupuuron, ja hoitaja ei antanut puuroa hänelle ollenkaan. Paljon muutakin tapahtui pohjoissuomalaisessa rannikkokaupungissa olevassa vanhainkodissa.

Sidottiin tuoliin

– Omaiseni oli kaupungin sairaalan geriatrisella osastolla, ja seurasin sivusta, kun erästä hoidokkia pidettiin ruokailun jälkeen sidottuna tuoliin. Tällä oli kova vessahätä, ja pyysi päästä vessaan. Hoitajia kulki ohi tämän tästä, jokunen hoitaja istui lähistöllä lueskelemassa lehteä. Jokaiselta sidottu pyysi siteiden avaamista, jotta pääsisi vessaan. Kukaan ei päästänyt. Kun hoidokki lopulta noin puolen tunnin kuluttua päästettiin siteistä, hän juoksi suoraan vessaan. Kenenkään ei siis tarvinnut auttaa wc-käynnissä. Mielestäni toiminta näytti rankaisulta.

Eräs vanhusten hoitokodissa työskennellyt kertoo kokemuksistaan:

– Vanhusten annettiin maata ja ruokailla haiseva vaippa jalkojen välissä. Minulle sanottiin myös, että turha niille on mitään puhua, eivät ymmärrä kuitenkaan. Kuolevat potilaat pyysivät pitämään kädestä kiinni, mutta siihen ei kuulemma ollut aikaa – piti tehdä jotain hyödyllisempää. Ruokakärryjen tullessa osastolle osa hoitajista otti potilaiden annoksia itselleen: "Eivät ne kuitenkaan syö". Ja jos vapiseva vanhus ei ehtinyt syödä tarpeeksi nopeasti, tempaistiin lautanen ja lusikka pois. Puolen vuoden kuluttua päästessäni pois tästä helvetistä, minulle sanoi eräs siivooja: "Mitään, mitä olet täällä nähnyt ja kuullut, et saa missään nimessä kertoa kenellekään."

45 minuuttia -ohjelma jatkaa aiheen käsittelyä ensi keskiviikkona (23.1) MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat