Luhtanen nopeuttaisi Kaakkois-Suomen tie- ja ratahankkeita

Liikenne- ja viestintäministeri korostaa hankkeiden merkitystä alueen elinkeinoelämälle ja koko Suomen ratayhteyksille Venäjään.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen kiirehtii Kaakkois-Suomen tie- ja ratahankkeita. Hän kertoi asiasta Haminan logistiikkaseminaarissa.

Luhtanen esittää budjettineuvotteluissa, että Lappeenrannan ja Imatran välinen kuutostieosuus sekä Lahden ja Luumäen välinen rataosa parannettaisiin suunniteltua aiemmin. Tavoitteena on aikaistaa hankkeiden alkaminen ensi vuoteen vuoden 2007 sijasta.

- Kumpikin hanke on erittäin tärkeä Kaakkois-Suomen elinkeinoelämälle ja asukkaille. Lisäksi Lahti-Luumäki-radan merkitys on suuri koko Suomen ratayhteyksille Venäjälle, Luhtanen perusteli.

Kuutostien parantamisesta ja Lahti-Luumäki-radan palvelutason nostamisesta sovittiin tulopoliittisen sopimuksen yhteydessä.

Luhtanen muistutti, että hallituksen tavoitteena on kehittää Suomea liikenteen liiketoiminta-alueena EU:n ja Venäjän välillä. Lähiaikoina onkin valmistumassa Luhtasen vetämän ohjausryhmän laatima ohjelma, joka painottuu Suomen aseman vahvistamiseen Venäjän ulkomaankaupan kuljetuksissa.

- Valtiovalta pyrkii tehostamaan logistiikan toimivuutta yleensä ja säilyttämään kilpailukykymme niin Venäjän transitomarkkinoilla kuin laajemminkin Venäjän kasvavilla ja vähitellen avautuvilla markkinoilla. Kilpailukykyä ei kuitenkaan voida synnyttää valtion toimenpitein, vaan viime kädessä siitä vastaavat yritykset, Luhtanen korosti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat