Lue Jarmo Korhosen tiedote vaalirahakohusta

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on astunut julkisuuteen lomansa jälkeen kommentoimaan vaalirahakohua. Lue alta Korhosen koko tiedote:

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen tiedote vaali- ja puoluerahoituksesta

Palattuani perheeni kanssa tehdyltä ulkomaan lomamatkalta huomaan, että keskustelu vaali- ja puoluerahoituksesta jatkuu mediassa. Myös minun on toivottu osallistuvan keskusteluun.

Puheenjohtaja Matti Vanhanen julkisti 25.6.2009 nettipäiväkirjassaan kattavan yhteenvedon vaalirahoituskeskustelusta. Kirjoitusta laatiessaan puheenjohtaja Vanhanen oli minuun yhteydessä, jolloin kertasimme muistikuvia parin vuoden takaisista ja sen jälkeisistä tapahtumista.

On helppo allekirjoittaa puheenjohtaja Vanhasen toteamus, että nyt jälkeenpäin katsoen olisi ollut viisasta avata vuosi sitten Keskustan vaalirahoitus puolueen osalta julkisuudessa. Päädyimme puheenjohtaja Vanhasen kanssa kuitenkin siihen, että jäämme odottamaan uutta lainsäädäntöä. Myös SDP ja Kokoomus tekivät saman johtopäätöksen, eivätkä ole halunneet kertoa rahoituksestaan vielä nytkään, vaikka Keskusta on oman rahoituksensa avannut.

Vaalirahoituslainsäädännön uudistaminen

Arvioni mukaan puolueet (Keskusta, Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät, RKP, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset) ja niitä lähellä olevat yhteisöt, yhdistykset, yritykset ja säätiöt ovat vuosina 6/2006- 6/ 2009 keränneet ulkopuolisilta tahoilta rahaa valtakunnalliseen vaali- ja varsinaiseen toimintaan yhteensä noin 10 - 12 miljoonaa euroa. Suomen Keskusta rp:n, Menestyvä Suomi ry:n, Apollo Group Oy:n ja Apollon Verkkopalvelut Oy:n osuus tuosta summasta on kaksi (2) miljoonaa euroa.

Vuosi sitten keskustelua käytiin vuoden 2007 eduskuntavaalien ehdokkaiden vaalirahailmoituksista ja niissä ilmenneistä puutteellisuuksista. Nyt on keskusteltu puolueiden vaali- ja varsinaiseen toimintaan saamista taloudellisista tuista. Vuosi sitten puolueet sopivat, että ensin uudistetaan ehdokkaiden rahoitusta koskeva laki ja sen jälkeen puoluerahoitusta koskeva laki, jota parhaillaan työstetään ns. Tarastin työryhmässä. Olen siinä jäsen.

Kirjoituksessaan puheenjohtaja toi esiin Keskustan kannan, jonka mukaan puolueiden pitää julkistaa yli 5000 euron tuet. Keskustan näkemyksen mukaan avoimuuden pitää ehdottomasti koskea kaikkea puoluetoiminnan rahoitusta. Tästä on saatava vaatimus lakiin. Keskustan näkemyksen mukaan avoimuus palvelee kansanvaltaa ja häivyttää turhia epäluuloja sinänsä laillisen puoluetoiminnan tukemisen ympäriltä.

Uskon keskustelun vaalirahoituksen avoimuudesta pitemmällä tähtäimellä tervehdyttävän suomalaista demokratiaa, vaikkakin tähän mennessä on laajassa keskustelussa noussut esiin vain yksi luvaton asia eli se, että useat kansanedustajat ja valtioneuvoston jäsenet eri puolueista eivät vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen ilmoittaneet saamistaan tuista lain mukaisella tavalla.

Pidin 15.6.2009 Helsingissä tiedotustilaisuuden, jossa tein Keskustan puoluehallituksen työvaliokunnan linjauksen mukaisesti selkoa puolueemme varainhankinnasta vuosina 2006 - 2009. Kuten oheisesta liitteestä ilmenee, Keskusta päätti julkistaa puolueen ja sen piirissä olevien yhteisöjen saamat yli 5000 euron taloudelliset tuet viime vuosilta.

Pitämäni tiedotustilaisuuden aineisto on tuoreeltaan välitetty Keskustan puoluehallituksen, puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän jäsenille. Aineisto ja puheenjohtaja Vanhasen päiväkirjamerkintä ovat olleet julkisesti luettavissa myös keskusta.fi -sivustolla. Minun on ollut vaikea nähdä, mitä lisää keskustajohto olisi voinut tuoda keskusteluun. Seuraava vaihe on Tarastin työryhmän ehdotusten valmistuminen ja niiden ripeä vieminen lainsäädäntöön.

Puoluesihteerinä en ole pitänyt asiallisena puuttua julkisuudessa Keskustan kansanedustajien ja ministerien vaalirahailmoituksiin ja niissä mahdollisesti ilmenneisiin puutteisiin. Ne ovat yksittäisten edustajien ja heidän tukiryhmiensä asioita. Puoluesihteerinä olen vastannut puolueen varainhankinnasta, yhdessä puheenjohtajan kanssa. Saadut varat on käytetty puolueen vaali- ja varsinaiseen toimintaan.

Vaalituet Keskustalle vuoden 2007 vaaleissa

Puoluesihteerin työhön kuuluu puolueen kentän aktiivien ja jäsenten tapaamisen ohella yhteydenpito erilaisiin sidosryhmiin, talouselämän järjestöihin, ammattijärjestöihin, yhteisöihin, yrityksiin ja mediaan. Normaaleina työviikkoina minulla on päivittäin 6 - 10 kokousta, palaveria ja tilaisuutta. Tapaan viikoittain satoja ihmisiä eri puolilla Suomea.

Kuten 15.6. tiedotustilaisuudessa kerroin, Menestyvä Suomi ry. on saanut 2007 tukea Nova Group Oy:ltä, Nova kiinteistökehitys Oy:ltä, Maskun Kalustetalo Oy:ltä, Suomen Liikekiinteistöt SKL:n Oy:ltä, Joensuun Kauppa ja Kone Oy:ltä sekä Teollisuuden ja Työnantajain (TT) säätiöltä puolueen vaali- ja varsinaiseen toimintaan. Olen tavannut Arto Merisalon, Tapani Yli - Saunamäen, Toivo Sukarin, Kyösti Kakkosen ja Johannes Koroman muutamia kertoja vuosien aikana. Yrittäjät Kakkonen ja Sukari ovat olleet pyydettyinä esiintyjinä Menestyvä Suomi ry:n ja Suomen Keskustan talousseminaareissa.

Keskusta on järjestänyt varainhankinnan toteuttamiseksi talousseminaareja, arpajaisia ja myynyt tauluja. Keskustan aktiivit maakunnissa ymmärtävät tämän, koska he tekevät tätä samaa omien järjestöjensä hyväksi. Ei varainhankinta ole mitään herkkua, mutta se on osa arkista puoluetyötä, joka on demokratiamme perusta. Edellä mainittujen tahojen lailliset tuet osaltaan edesauttoivat Keskustan menestyksellistä vaalimainontaa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Keskusta käytti mm. televisiomainontaan MTV3:n ja Nelosen kautta 175 000 euroa ja maakuntalehtimainontaan 360 000 euroa. Koko vaalibudjetti oli vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 1,462 miljoonaa euroa.

Keva ja Markku Kauppinen

Minua on pyydetty kertomaan tapaamisistani Kevan entisen toimitusjohtaja Markku Kauppisen kanssa. Tunnetusta Kesärannan tapaamisesta tammikuussa 2007 toistan aiemmin toteamani:

Kauppinen teki selväksi, ettei hänellä ja Kevalla voi olla roolia puolueiden vaalirahoituksessa.

Olen ollut Kevan vieraana kolme (3) kertaa, lisäksi olen osallistunut toimitusjohtaja Kauppisen 60-vuotispäivävastaanotolle Kevan tiloissa. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin, kun tuoreena puoluesihteerinä halusin perehtyä Kevan toimintaan. Keskustan puoluetoimistolta tilaisuudessa mukana olivat puoluesihteeri, hallintopäällikkö Aki Haaro, joka tuli tilaisuuteen myöhässä, ja vaalisuunnittelija Lasse Kontiola. Julkisuudessa esitettyjen huhujen johdosta pidän hyvänä, että Keva on pyytänyt Keskusrikospoliisia suorittamaan asiassa tutkinnan.

Toisella kerralla oli kyseessä vanhojen kekkoslaisten muisteluilta, jossa sain kunnian olla mukana. Kolmannella kerralla Kevan vieraana oli Keskustan puoluetoimiston henkilökunta. Saimme isäntänä olleelta toimitusjohtajalta ajankohtaiskatsauksen eläkevakuuttamisesta. Samalla pidimme Kevan tiloissa oman sisäisen koulutustilaisuutemme. Yhden kerran toimitusjohtaja Kauppinen on ollut vieraanani puoluetoimistolla.

Yhdessäkään tapaamisessa ei ole keskusteltu Kevan tai Kauppisen osallistumisesta Keskustan puoluerahoitukseen. Mitä muutoin tulee Kevan toimintaan, sen arviointi ei kuulu Keskustan puoluesihteerille.

Toimitusjohtaja Juha Kajon olen tavannut kolme (3) kertaa. Kevan tilaisuudessa 21.2.2007, tammikuussa 2008 hänen syntymäpäivänsä merkeissä ja keväällä 2008 tapasimme Keskustan vaalitoiminnan suunnittelupäällikkö Pekka Reposen kanssa Juha Kajon ja hänen suosittelemansa suomalaisen taiteilijan. Kyse oli taiteilijan mahdollisesta ehdokkuudesta keskustan kunnallisvaaliehdokkaana. Taiteilijan ehdokkuus ei toteutunut.

Juha Kajo ei ole osallistunut puoluesihteerikauteni 2006 -2009 aikana minun vastuulla olevien organisaatioiden varainhankintaan.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat