Lucia-neito kruunattiin

Lucian päivän vietto on jälleen huipentunut Suomen Lucia-neidon kruunaukseen. Tänä vuonna kynttiläkruunun sai kutreilleen vantaalainen Ellen Husberg.

Seremonia pidettiin tuttuun tapaan Helsingin Tuomiokirkossa iltapäivällä viideltä. Lucian kruunasi Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson.

Heti kruunauksen jälkeen Lucia-neito ilmestyi Tuomiokirkon portaille tonttujen seurassa, minkä jälkeen perinteinen Lucia-kulkue lähti liikkeelle. Poliisin arvion mukaan Luciaa ja kulkuetta saapui seuraamaan 10 000-15 000 silmäparia.

Lucian päivää on tarinan mukaan vietetty alkujaan marttyyrikuoleman kokeneen ylhäissyntyisen neidon muistoksi. Lisäksi päivän taustalla on ollut ajatus tuoda valoa vuoden pimeimpään aikaan. Perinne on levinnyt Suomeen Ruotsista. Suomessa Lucian päivää on vietetty nykymuodossaan vuodesta 1949.

Myös monet kaupungit valitsevat oman Luciansa, joka kantaa kynttiläkruunua ja pukeutuu valkoiseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat